play

Varkauden sunnuntainen räjähdys johtui todennäköisesti höyrystyneestä bensiinistä

Poliisin paikkatutkinnassa on tullut ilmi, että asunnossa oli todennäköisesti käsitelty bensiiniä, joka oli höyrystynyt ja räjähtänyt. Lehtikuva / Matias Honkamaa

Poliisin paikkatutkinnassa on tullut ilmi, että asunnossa oli todennäköisesti käsitelty bensiiniä, joka oli höyrystynyt ja räjähtänyt. Lehtikuva / Matias Honkamaa

STT-Lehtikuva

Varkaudessa sunnuntaina tapahtunut kerrostaloasunnon räjähdys johtui todennäköisesti höyrystyneestä bensiinistä, kertoo Itä-Suomen poliisi.

Poliisin paikkatutkinnassa on tullut ilmi, että asunnossa oli todennäköisesti käsitelty bensiiniä, joka oli höyrystynyt ja räjähtänyt. Räjähdys aiheutti tulipalon kerrostaloasunnossa Varkauden keskustassa myöhään sunnuntaina.

Asunnosta löytyi kuolleena yksi ihminen, joka on poliisin mukaan todennäköisesti hiljattain Varkauteen toiselta paikkakunnalta muuttanut vuonna 1989 syntynyt mies. Kyseessä ei ole "niin sanottu poliisin vanha tuttu", poliisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä tuhotyönä sekä kuoleman- ja palonsyyntutkintana. Räjähdykseen ei tämän hetken tietojen mukaan liity muita epäiltyjä kuin asunnosta kuolleena löydetty ihminen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Paikkatutkinnan perusteella mies oli tapahtuma-aikaan asunnossa yksin. Poliisin mukaan on vielä epäselvää, sytyttikö mies bensiinin tahallisesti vai tapahtuiko syttyminen vahingossa.

–  Bensiinin käsittelyn tarkoitusta selvitellään, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Vesa Koponen STT:lle.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä teknisin tutkimuksin. Paikan päällä tutkinta on päättynyt.

Talo voitaneen korjata asuinkuntoon

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kauppakadulla Varkauden keskustassa sijaitsevan kolmikerroksisen kerrostalon parveke- ja seinärakenteita sortui räjähdyksen voimasta. Tapahtumien keskipisteessä ollut huoneisto tuhoutui pelastuslaitoksen mukaan täysin.

Rakennuksesta pelastettiin neljä ihmistä, jotka vietiin sairaalahoitoon savualtistumisen vuoksi. Heillä ei poliisin tietojen mukaan ole vakavia tai pidempää sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Pelastettujen lisäksi rakennuksesta evakuoitiin kaikki tapahtumahetkellä paikalla olleet.

Merkittäviä vahinkoja on kärsinyt varsinkin rappu, jossa sijaitsee asunto, jossa räjähdys tapahtui.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kaisa Heiskanen Isännöintipalvelu Isarvosta kertoo, että tämänhetkisten tietojen mukaan talo pystyttäisiin korjaamaan asuinkuntoon.

Heiskanen ei osaa arvioida, milloin talon asukkaat mahdollisesti pääsevät palaamaan kotiinsa.

Varkauden kaupungin sosiaalitoimi on järjestänyt asukkaille tilapäismajoitusta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi