play

Poliisin aseenkäyttötilanne Kirkkonummella sai alkunsa terveyskeskuksen edustalta

Vuonna 1995 syntynyttä miestä epäillään Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisiin kohdistuneesta murhan yrityksestä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Vuonna 1995 syntynyttä miestä epäillään Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisiin kohdistuneesta murhan yrityksestä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Kirkkonummella helmikuussa tapahtunut poliisin aseenkäyttötilanne sai alkunsa terveyskeskuksen edustalta, kertoo keskusrikospoliisi (KRP) tiedotteessa. Tilanne päättyi lähistöllä sijaitsevaan kahvilaan.

Poliisin mukaan vuonna 1995 syntynyttä miestä epäillään Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisiin kohdistuneesta murhan yrityksestä. Mies on ollut vangittuna helmikuusta lähtien.

–  Miehen epäillään lähestyneen poliisimiestä veitsen kanssa hyökkäystarkoituksessa, jolloin poliisimies on käyttänyt ampuma-asetta epäillyn pysäyttämiseksi, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo KRP:stä tiedotteessa.

Epäilty loukkaantui tilanteessa, ja hänet vietiin tuolloin sairaalahoitoon. Syyttäjä selvitti poliisin aseenkäyttöä ja teki maaliskuussa päätöksen, ettei asiassa aloiteta esitutkintaa poliisin toiminnasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Miestä epäillään murhan yrityksen lisäksi kahdesta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vahingonteosta.

KRP on saanut asian esitutkinnan valmiiksi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi