play

Potilastietojärjestelmä Apotista ei joutunut mitään vääriin käsiin, kertoo toimitusjohtaja

Potilastietojärjestelmä Apotista ei ole päätynyt Husin potilaiden tietoja vääriin käsiin, vahvistaa Apotin toimitusjohtaja Hannu Välimäki. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

Potilastietojärjestelmä Apotista ei ole päätynyt Husin potilaiden tietoja vääriin käsiin, vahvistaa Apotin toimitusjohtaja Hannu Välimäki. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

STT-Lehtikuva

Potilastietojärjestelmä Apotista ei ole päätynyt Husin potilaiden tietoja vääriin käsiin, vahvistaa Apotti-yhtiön toimitusjohtaja Hannu Välimäki. Aiemmin epäiltiin, että noin 500 henkilön tietoja olisi voinut päätyä esimerkiksi kuntien terveyskeskuksille, vaikka nämä potilaat olivat kieltäneet tietojensa luovuttamisen muille kuin hoitavalle lääkärille.

–  Pahimman skenaarion mukaan lähdettiin viestimään, mutta tilanne ei ollut niin paha kuin kuvittelimme, sanoo Välimäki.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus kertoi joukolle potilaita 18. elokuuta päivätyssä kirjeessä tietoturvaloukkauksesta, joka olisi koskenut tietojen luovutuskiellon tehneitä potilaita.

Ehkä hyvinkin vanhoja tietoja

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Välimäen mukaan selvityksissä on kuitenkin varmistunut, että tiedoista on muodostunut Apottiin oma rekisterinsä. Siihen ei ole ollut pääsyä minkään Apotti-organisaation käyttäjillä, vaan ainoastaan Apotin admin-käyttäjillä.

–  Kukaan terveydenhoidon ammattilainen ei siis niitä käytä. Me käymme nyt virheen läpi ja tietysti korjaamme sen, sanoo Välimäki.

Virhe tapahtui Välimäen mukaan vuonna 2020, jolloin Hus otti Apotin käyttöön ja potilastietoja siirrettiin siihen aiemmin käytössä olleista järjestelmistä. Tiedot ovat siis vuotta 2020 edeltävältä ajalta, mutta Välimäen mukaan ei ole varmuutta, miten pitkältä ajalta.

–  Ne voivat olla hyvinkin vanhoja tietoja, hän sanoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Osa tiedoista liittyy Välimäen mukaan sellaisiin ajanvarauksiin, joita potilas ei lopulta käyttänyt.

Hus ei aio luopua Apotista

Potilastietojärjestelmä Apotti on käytössä Husin lisäksi myös Helsingissä, Vantaalla, Keravalla ja Kauniaisissa. Sen ongelmista on uutisoitu useaan otteeseen viime vuosina.

Husin vs. hallintoylilääkärin Veli-Matti Ulanderin mukaan sairaanhoitopiirissä ei kuitenkaan harkita Apotista luopumista. Ennen yhtenäisen potilastietojärjestelmän käyttöönottoa tietojen tallentaminen ja käyttö oli paljon hankalampaa, hän muistuttaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Onhan tämmöinen tietysti kiusallista. Mittasuhteet on kuitenkin hyvä muistaa, tässä oli kyse noin 500 ihmisen tiedoista, sanoo Ulander.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi