Presidentti Niinistö: Suomen tehtävä on puolustaa Ahvenanmaan demilitarisaatiota
Presidentti Sauli Niinistö (kesk.) sanoo Ahvenanmaan demilitarisoinnin ja itsehallinnon olevan annettuja asioita, eikä ole syitä siihen, että tilanne muuttuisi. LEHTIKUVA / Niclas Nordlund
Presidentti Sauli Niinistö sanoo Ahvenanmaan demilitarisoinnin ja itsehallinnon olevan annettuja asioita, eikä ole syitä siihen, että tilanne muuttuisi. Niinistö sanoi Presidentti Sauli Niinistö sanoo Ahvenanmaan demilitarisoinnin ja itsehallinnon olevan annettuja asioita, eikä ole syitä siihen, että tilanne muuttuisi. Niinistö sanoi Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhliin osallistuessaan tiedotustilaisuudessa, että Ahvenanmaan status perustuu Kansainliiton aikaiseen kansainväliseen sopimukseen, johon allekirjoittajamaat ovat edelleenkin sidottuja.
Hän painottaa, että Suomen tehtävä on puolustaa demilitarisaatiota. Presidentti lisäksi kertoi ilokseen kuulleensa Ruotsin puolustusministeriltä kommentin, että hekin ovat valmiita siihen.
Niinistön mukaan Ahvenanmaan statukselle ei ole nähty mitään estettä Naton kanssa käydyissä alustavissa keskusteluissa, joissa on käyty läpi kaikki Suomea velvoittavat sopimukset.
Sunnuntaina alkaviin Niinistön isännöimiin Kultaranta-keskusteluihin osallistuu Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg. Niinistö uskoo, että Turkin aiheuttama Suomen ja Ruotsin Nato-aikataulutuksen muutos painaa myös Stoltenbergiä.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on muun muassa syyttänyt Suomea ja Ruotsia terroristien suojelemisesta sen jälkeen, kun Suomi ja Ruotsi hakivat Nato-jäsenyyttä.
Niinistön mukaan on ilmeistä, että Suomi ei olennaisesti poikkea tavasta, jolla Naton jäsenmaat suhtautuvat terrorismiin ja sen torjuntaan.
– Helposti päätyy siihen johtopäätökseen, että Turkin tyytymättömyys ei kohdistu pelkästään Suomeen ja Ruotsiin. Se näyttää olevan laajempaa laatua, Niinistö sanoo.
Hänen mukaansa siitä täytyy tehdä se johtopäätös, että paine kohdistuu Natoon. Tämän takia hän odottaa keskustelun Stoltenbergin kanssa olevan mielenkiintoinen.
IS: Niinistö ja Haukio lensivät kotiin
Niinistö vieraili torstaina Ahvenanmaalla puolisonsa Jenni Haukion kanssa. Ilta-Sanomat kertoi puoli yhdeksän aikaan illalla, että presidenttipari kuitenkin lensi yllättäen Ahvenanmaalla järjestetyistä juhlista kotiin Naantalin Kultarantaan.
IS kertoo, että presidenttipari lähti kohti helikopteria heti juhlatilaisuuden jälkeen, joka järjestettiin Julius Sundblomin patsaalla. Ahvenanmaalaismiljonääri Anders Wiklöfin avustaja kertoo IS:lle, että Niinistön ja Haukion oli vielä illalla määrä saapua illalliselle Wiklöfin huvilalle Järsössä.
Niinistöltä ja Haukiolta jäi loppuillan ohjelmasta väliin myös juhlakonsertti.
Presidentin kansliasta kerrottiin STT:lle, että Ruotsin hovia ja Ahvenanmaan maakuntapäiviä (isäntää) oli jo ennen vierailua varoitettu, että presidentti ja hänen puolisonsa saattavat joutua lähtemään heti, kun presidentin aktiivinen osuus on päättynyt eli keskusteluiden ja puheen jälkeen.
– Kun presidentin oli väistämättä palattava, ei hän siten voinut jäädä muiden vieraiden kanssa seurustelemaan illalliselle. Sekä Ruotsin hovi että isäntätaho ilmaisivat jo etukäteen ymmärtävänsä tilanteen täysin, kansliasta viestitetään.
STT:lle ei kerrottu, miksi presidenttiparin oli väistämättä palattava Suomeen.
Niinistö: Läheinen suhde Ahvenanmaahan on ollut hedelmällinen
Niinistö piti Ahvenanmaan 100-vuotisjuhlissa myös puheen. Hän kertoi, että on kunnia olla Ahvenanmaalla juhlimassa 100-vuotista itsehallintoa. Hänen mukaansa Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnan läheiset välit ovat olleet hedelmällisiä.
Niinistö mainitsi puheessaan sen, että 100 vuotta sitten Ahvenanmaan kysymys meinasi ajaa Suomen ja Ruotsin konfliktiin, mutta nykyään Ahvenanmaa sitoo maita yhteen.
– Kuljemme käsi kädessä, Niinistö sanoi.
Niinistö myös puheessaan painotti Ahvenanmaan itsemääräämisoikeutta.
Juhlissa mukana Ruotsin kuningas ja kuningatar
Presidentti Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukion ohjelmaan Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhlissa kuuluvat muun muassa vierailut Bomarsundin linnoituksen raunioilla ja Kastelholman linnassa sekä tilaisuus Ahvenanmaan itsehallinnosta ja asemasta demilitarisoituna alueena.
Presidenttiparin lisäksi 100-vuotisjuhliin osallistuvat Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia, pohjoismaiden parlamenttien puhemiehet sekä Suomen hallituksen edustajia.
Ahvenanmaa on autonominen, demilitarisoitu ja viralliselta kieleltään ruotsinkielinen maakunta. Itsehallinnon takia ahvenanmaalaisilla on oikeus säätää lakeja sisäisistä asioistaan ja käyttää budjettivaltaa. Ahvenanmaan lainsäädäntöelintä kutsutaan maakuntapäiviksi. Ahvenanmaalaiset valitsevat neljän vuoden välein 30 edustajaa maakuntapäiville.
Ahvenanmaalla on lisäksi oma maakuntahallitus, jonka nimittää maakuntapäivät. Suomen eduskunnassa Ahvenanmaalla on yksi edustajanpaikka.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi