play

Pujon kukinta on alkanut – leviää lounaasta muualle Suomeen

Pujo eli maruna kasvaa teiden varsilla ja joutomailla rikkakasveina.  LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Pujo eli maruna kasvaa teiden varsilla ja joutomailla rikkakasveina. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

STT-Lehtikuva

Pujon kukinta on alkanut Suomen lounaisosissa, kertoo Turun yliopiston siitepölytiedotus Norkko. Pujon kukinnan odotetaan voimistuvan lounaassa ja alkavan myös muualla maassa noin viikon kuluessa. Pujon levinneisyysalue yltää Etelä-Suomesta Etelä-Lappiin saakka.

Myös heinien kukinta jatkuu koko maassa, siitepölytiedotus kertoo. Heinien siitepölymäärät vaihtelevat Lappia lukuun ottamatta kohtalaisista runsaisiin. Ajoittain määrät voivat nousta runsaiksi myös Etelä- ja Keski-Lapissa, mutta Pohjois-Lapissa heinien siitepölymäärät jäävät vähäisiksi. Pujon siitepölymäärien odotetaan jäävän vähäisiksi koko kukinta-alueella.

Pujoa kannattaa kitkeä nyt

Turun yliopiston siitepölytiedotuksen mukaan Suomessa kasvaa yli sata heinälajia. Allergia-, iho- ja astmaliiton mukaan niistä ainakin 40 lajia tuottaa allergisoivaa siitepölyä. Heinien siitepölymäärä ilmassa on runsaimmillaan heinäkuussa, ja heinäkuu on heinäallergiselle pahin aika, toteaa Allergia-, iho- ja astmaliitto.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Siitepölytiedotuksen mukaan Etelä-Suomessa heinien kukinta jatkuu syksyyn saakka. Pohjois-Suomessa kausi jää lyhyemmäksi.

Pujo eli maruna kasvaa teiden varsilla ja joutomailla rikkakasveina, eikä sen siitepöly lennä kovin pitkälle. Allergia-, iho- ja astmaliitto kehottaa kitkemään pujoa esimerkiksi pihapiiristä ja päiväkotien läheisyydestä heinäkuun alussa, ennen sen kukintaa.

Allergia voi tukkeuttaa nenän ja väsyttää

Siitepölyallergian tavallisia oireita ovat nenän kutina ja tukkoisuus, yskä, vesinuha, aivastelu sekä astmaoireet, kertoo Terveyskirjasto. Lisäksi siitepölyallergisen silmät voivat kutista, kirvellä, vetistää ja punoittaa. Moni voi kokea väsymystä, ja atooppinen ihottuma voi pahentua.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Siitepölyallergiaa hoidetaan antihistamiineilla, kortisonia sisältävillä nenäsuihkeilla ja silmätipoilla. Terveyskirjaston mukaan näiden lääkkeiden käyttöä voi myös yhdistellä.

Lääkehoidon lisäksi kannattaa vähentää siitepölyn kulkeutumista sisälle ja välttää esimerkiksi pyykkien kuivaamista ulkona siitepölykauden aikana. Sää vaikuttaa ilman siitepölymääriin siten, että sade laskee niitä hetkellisesti, siitepölytiedotus kertoo sivuillaan.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi