Puolustusministeriö selvittää venäläisten kiinteistökauppojen lisärajoituksia – myös täyskieltoa harkitaan
Ryhmä tarkastelee myös täyskieltoa ja rajoitusten muita vaatimuksia ja seurannaisvaikutuksia. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Puolustusministeriö on asettanut selvitysryhmän pohtimaan tarvetta määrätä venäläisten kiinteistökaupoille lisärajoituksia. Ryhmä tarkastelee myös täyskieltoa ja rajoitusten muita vaatimuksia ja seurannaisvaikutuksia.
Lisäksi tutkitaan muita vaihtoehtoja valvoa EU/ETA-alueen ulkopuolisten maiden kansalaisten kiinteistöomistuksia.
– Euroopan turvallisuustilanteen jatkuessa jännitteisenä on tarve aiempaakin tarkemmalle arvioinnille EU/ETA-alueen ulkopuolisesta kiinteistöomistuksesta ja sen mahdollisesta rajoittamisesta Suomessa, totesi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) tiedotteessa.
Selvitys venäläisten kiinteistökaupan rajoittamisesta annetaan viimeistään 19. joulukuuta. Muut osat valmistuvat ensi vuoden puolella, viimeistään helmikuun lopulla.
Selvitysten jälkeen käynnistetään erilliset lainsäädäntöhankkeet, jos lainsäädännön katsotaan kaipaavan uutta päivitystä. Edellinen hallituksen esitys ulkomaisen kiinteistönomistuksen valvonnasta annettiin eduskunnalle lokakuussa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi