play

Raaseporissa uimaan lähtenyt mies löytyi kuolleena – juhannuksen aikana vesillä on kuollut ainakin kahdeksan ihmistä

Pelastuslaitos muistuttaa, että pelastusliivit pelastavat vain silloin, jos ne on puettu päälle. Lehtikuva / Ismo Pekkarinen

Pelastuslaitos muistuttaa, että pelastusliivit pelastavat vain silloin, jos ne on puettu päälle. Lehtikuva / Ismo Pekkarinen

STT-Lehtikuva

Raaseporissa uimaan lähtenyt mies painui hukuksiin laiturin alle ja kuoli elvytysyrityksestä huolimatta, kertovat Länsi-Uudenmaan poliisi ja Merivartiosto.

Poliisi kertoo selvittävänsä tapausta kuolemansyyntutkintana.

Aiemmin Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kertoi, että pelastuslaitoksen sukeltaja löysi kuolleen ihmisen vedestä laiturin vierestä. Uhri löytyi lyhyen etsinnän jälkeen.

Pelastuslaitos sai hälytyksen ihmisen pelastamisesta vedestä noin puoli kahden aikaan sunnuntaiyönä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Juhannuksen aikana on kuollut vesillä ainakin kahdeksan ihmistä.

Juhannuspäivänä hukkui yhteensä kolme ihmistä Länsi-Uudellamaalla, Etelä-Savossa ja Pirkanmaalla. Juhannusaattona hukkui neljä ihmistä, kolme heistä Itä-Suomessa ja yksi Varsinais-Suomessa.

Joensuussa moottorivene alkoi upota kolme ihmistä kyydissään

Joensuun Hasaniemessä koettiin varhain sunnuntaiaamuna uhkaava tilanne, kun kolmehenkinen seurue ajoi moottoriveneellä uittopoijuun. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan vesi rupesi vuotamaan veneen takaosaan törmäyksen jälkeen, minkä seurauksena vene alkoi upota perä edellä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Moottoriveneen kyytiläisillä ei ollut pelastusliivejä päällään, eivätkä he saaneet otettua niitä törmäyksen jälkeen käyttöönsä, sillä liivit olivat uppoavan veneen perällä laatikossa. Pelastuslaitos muistuttaa, että pelastusliivit pelastavat vain silloin, jos ne on puettu päälle.

Vakavammilta seurauksilta vältyttiin, kun järvipelastajien ja pelastuslaitoksen yksiköt olivat nopeasti paikalla ja saivat pelastettua kyytiläiset uppoavasta moottoriveneestä. Heidät kuljetettiin rannalle, jossa ensihoito tarkasti heidän kuntonsa.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi