play

Venähtäneet ratatyöt jumiuttivat junaliikennettä pääradalla, Keski-Suomessa ja idässä – päärata on poikki arviolta aamukuuteen Tampereen ja Toijalan välillä

Ihmiset jonottivat junia korvaaviin busseihin Tampereen rautatieasemalla sunnuntaina. LEHTIKUVA / Kalle Parkkinen

Ihmiset jonottivat junia korvaaviin busseihin Tampereen rautatieasemalla sunnuntaina. LEHTIKUVA / Kalle Parkkinen

STT-Lehtikuva

Kymmenet junavuorot ovat viivästyneet sunnuntaina Väyläviraston pitkäksi venähtäneiden ratatöiden vuoksi.

Junaliikenteessä on ollut sunnuntaina runsaasti myöhästymisiä, ja VR on korvannut lukuisia junavuoroja linja-autoilla keskellä juhannuksen paluuliikennettä.

Pahimmat viivästykset ovat Tampereen ja Toijalan välillä, jolla junavuorot viivästyvät Väyläviraston tekemän ratasillan vaihtotyön vuoksi. Alun perin työn oli määrä olla valmis kello kolmeen mennessä sunnuntai-iltapäivänä.

Sunnuntai-iltana hieman ennen kello yhdeksää illalla Fintrafficin rataliikennekeskus arvioi, että ratasiltatyö on valmis maanantaiaamuna kello kuuteen mennessä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sunnuntaina sadat matkustajat ovat joutuneet vaihtamaan junasta linja-autoihin Tampereen ja Toijalan välillä. Maanantain vastaisena yönä kulkevat yöjunat joutuvat odottamaan radan avautumista, jolloin pahimmat viivästykset venähtävät rataliikennekeskuksen mukaan kahdesta kymmeneen tuntiin. VR:n viestinnästä pahoiteltiin ratatöistä matkustajille aiheutunutta haittaa sunnuntai-iltana.

VR keskeytti junalippujen myynnin sunnuntaina Tampereen ja Toijalan väliä kulkeviin juniin.

Itä-Suomessa junat pääsivät kulkemaan illalla

Linja-autovuorot ovat korvanneet junavuoroja myös Jyväskylän ja Jämsän välillä sunnuntaina. Siellä tunnelityömaa on estänyt junien kulun. Väylävirasto arvioi, että Keski-Suomen ratatöiden on valmistua sunnuntai-illan aikana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lisäksi Itä-Suomessa Imatralla junat viivästyivät kaksoisraideratatöiden vuoksi pahimmillaan kahdesta kolmeen tuntia. Fintrafficin rataliikennekeskuksen mukaan työt Imatralla saatiin valmiiksi iltakahdeksan jälkeen.

Itä- ja Keski-Suomen junaliikenneongelmat koskivat yhteensä noin kymmenkuntaa junaa. VR:n mukaan lipun ostaneet saivat muuttaa tai peruuttaa matkaliput ilmaiseksi niiltä junavuoroilta, joihin ratatöillä oli vaikutusta.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi