play

Riikka Purra luopuu "raskain mielin" hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra eduskunnassa 27. lokakuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra eduskunnassa 27. lokakuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT-Lehtikuva

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra luopuu eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta. Purra sanoo, että hallintovaliokunta on nyt vielä tavanomaistakin vaativampi, kun asioita on valtavasti.

Puheenjohtajuus vaatii Purran mukaan useita tunteja työtä joka päivä. Tehtävän yhdistäminen vaaleja kohti menevän puolueen johtamiseen ja puheenjohtajan muihin velvoitteisiin ei enää onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla, Purra perustelee.

Purra sanoo luopuvansa tehtävästä raskain mielin, koska tehtävä on ollut hänelle mieluisa ja poliittisesti hyödyllinen. Hallintovaliokunnan asiat ovat perussuomalaisen politiikan kannalta mitä tärkeimpiä, kuten maahanmuuttoa ja muuta sisäistä turvallisuutta, Purra sanoo.

Hän huomauttaa, että valiokuntatyö on kansanedustajan tärkein tehtävä. Sitä kautta oppositiokin voi vaikuttaa päätöksiin, kuten esimerkiksi rajapykäliä sorvattaessa, Purra toteaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Valitettavasti valiokunnissa tehtävä työ ei usein tunnu olevan sen paremmin lehdistön kuin äänestäjienkään mielestä kovin relevanttia. Se ei ole mediaseksikästä; se on puurtamista, Purra sanoo tiedotteessa.

Päätös uuden puheenjohtajan valinnasta on määrä tehdä mahdollisimman pian, Purra kertoo.

Hallintovaliokunnassa on Purran lisäksi varsinaisina jäseninä kaksi perussuomalaista kansanedustajaa, Mauri Peltokangas ja Mari Rantanen. Lisäksi siihen kuuluvat varajäseninä Jussi Halla-aho ja Veijo Niemi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi