play

S-Pankin asiakkaiden tileiltä viety summa noussut 1,2 miljoonaan

Poliisin mukaan esitutkinnan aikana on selvinnyt, että epäillyt tekivät S-pankin asiakkaiden tileiltä noin 70 oikeudetonta tilisiirtoa, joilla saivat haltuunsa arviolta 1,2 miljoonaa euroa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Poliisin mukaan esitutkinnan aikana on selvinnyt, että epäillyt tekivät S-pankin asiakkaiden tileiltä noin 70 oikeudetonta tilisiirtoa, joilla saivat haltuunsa arviolta 1,2 miljoonaa euroa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

S-Pankin asiakkaisiin kesällä kohdistunut petossarja on laajentunut aiemmin tiedotetusta, poliisi kertoi maanantaina.

Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan esitutkinnan aikana on selvinnyt, että epäillyt tekivät pankin asiakkaiden tileiltä noin 70 oikeudetonta tilisiirtoa, joilla saivat haltuunsa arviolta 1,2 miljoonaa euroa. Aiemmin poliisi kertoi tilisiirtoja olleen runsaat 50 ja rahasumman noin miljoona euroa.

Poliisin mukaan rahoista on saatu takavarikoitua rikoshyötynä noin puoli miljoonaa euroa. Aiemmin tässä kuussa Uutissuomalainen kertoi, että S-Pankki on palauttanut kaikille oikeudettomien tilisiirtojen kohteeksi joutuneille asiakkaille heiltä viedyt rahat korkoineen.

Esitutkinta valmistumassa alkuvuodesta

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pääepäiltyjä on edelleen kaksi. Poliisin mukaan he tekivät oikeudettomat tilisiirrot käyttäen hyväkseen tietojärjestelmässä ollutta haavoittuvuutta.

Poliisi on aiemmin kertonut, että epäillyt olivat käyttäneet siirrettyjä rahoja matkusteluun, kalliisiin ostoksiin ja omien ja lähipiirin velkojen maksuun sekä yleiseen makeaan elämään.

Kaksikkoa epäillään muun muassa törkeästä maksuvälinepetoksesta. Heidän lisäkseen useita ihmisiä epäillään rahanpesusta.

−  Kaikki tutkinnan aikana kiinniotetut ja vangitut odottavat tällä hetkellä vapaalla esitutkinnan päättymistä sekä tulevaa syyteharkintaa. Syyteharkintaan rikoskokonaisuus saadaan vuoden 2023 alussa, rikoskomisario Klaus Geiger kertoi poliisin tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi