play

Sää selkenee yöllä maan länsiosassa, teillä voi olla liukasta yön sekä aamun aikana

Sunnuntaina on päivällä enimmäkseen poutaista koko maassa. Iltapäivästä voi kuitenkin etelärannikolla olla myös sateita. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Sunnuntaina on päivällä enimmäkseen poutaista koko maassa. Iltapäivästä voi kuitenkin etelärannikolla olla myös sateita. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Sää selkenee yön aikana ainakin maan länsiosissa ja teillä voi olla liukasta niin yöllä kuin vielä aamullakin.

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksia huonosta ajokelistä länsirannikolle aina Keski-Pohjanmaata myöten. Lisäksi liikennevaroituksia on Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Uudellamaalla ja Keski-Suomessa.

Liikenteen sujuvuus voi heikentyä ja keskinopeus laskea huonon ajokelin vuoksi. Onnettomuusriski on myös tavallista korkeampi.

Sunnuntaina on tieliikenteen varoitusten lisäksi voimassa kovan tuulen varoituksia Pohjois-Itämerellä, Suomenlahden länsiosassa sekä lännessä Selkämeren pohjoisosassa ja Merenkurkussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kovaa tuulta on Ilmatieteen laitoksen mukaan tiedossa iltapäiväkahdesta eteenpäin. Tuulesta voi koitua vaaraa huviveneille.

Sunnuntaina on päivällä enimmäkseen poutaista koko maassa. Iltapäivästä voi kuitenkin etelärannikolla olla myös sateita, jotka kuitenkin tulevat näillä näkymin maahan vetenä.

–  Pohjois-Lapissa voi vähän enemmän sataa lunta, joten siellä on paikoin huono keli, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala sanoo.

Alkuviikosta keskimääräistä kylmempää

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lämpötilojen puolesta sunnuntaina ollaan maan eteläosassa vielä noin viiden plusasteen tienoilla. Lapissa taas on reilusti pakkasta.

Sää kuitenkin kylmenee sunnuntain jälkeen selvästi. Alkuviikosta onkin Mustalan mukaan keskimääräistä kylmempää.

Matalapaineen väistyessä itään voi maan itä- tai kaakkoisosissa tulla vielä maanantaina lumi- tai räntäsateita. Muuten sään odotetaan selkenevän lähes koko maassa. Pohjois-Lapissa voi kuitenkin Mustalan mukaan tulla joitakin lumikuuroja.

Päivälämpötilat jäävät meteorologin mukaan selkeästi viime päiviä alemmiksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Maanantaina etelässä ja Pohjanmaan rannikolla lämpötila nousee vähän nollan yläpuolelle. Muualla on sitten nollassa tai pakkasella, hän kertoo.

Parin kylmemmän päivän jälkeen sää kuitenkin lämpenee, kun lännestä leviää tiistai-iltana sateita.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi