play

SDP valitsee iltapäivällä uuden ministerin Krista Kiurun vanhempainvapaan ajaksi

Krista Kiuru kertoi ennen joulua olevansa raskaana, ja hän on jäämässä tämän vuoksi tauolle ministerin tehtävästä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Krista Kiuru kertoi ennen joulua olevansa raskaana, ja hän on jäämässä tämän vuoksi tauolle ministerin tehtävästä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT-Lehtikuva

Pääministeripuolue SDP valitsee tänään tuuraajan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle.

Ministerivalinnasta päättää puoluevaltuusto. Uuden ministerin nimen odotetaan olevan selvillä viiteen mennessä, sillä SDP on kutsunut koolle tiedotustilaisuuden loppuiltapäiväksi.

Kiuru kertoi ennen joulua olevansa raskaana, ja hän on jäämässä tämän vuoksi tauolle ministerin tehtävästä. Laskettu aika on maaliskuun lopulla, ja Kiuru on aiemmin ennakoinut olevansa poissa tehtävästä syksyyn asti.

Tuuraajan valintaan kohdistuu erityistä mielenkiintoa, sillä Kiuru on kahden vuoden ajan toiminut koronapandemian hoidossa merkittävänä vallankäyttäjänä. Kiuru on ollut merkittävä kasvo myös nykyhallituksen ajaman sote-uudistuksen edistäjänä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

SDP:n puoluevaltuusto päättää ministerivalinnasta puoluehallituksen esityksen pohjalta. Puoluehallituksesta ennakoitiin STT:lle aiemmin tällä viikolla, ettei puolue olisi tekemässä laajempaa ministerikierrätystä.

Valinnassa korostuu puolueen puheenjohtajan Sanna Marinin rooli. Marin johtaa aamupäivällä koolla olevaa puoluehallitusta, jolle hän tekee ministeristä esityksen. Puoluehallituksen jäsenet kertoivat ennakkoon, että esityksestä poikkeamista pidettäisiin hyvin poikkeuksellisena.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi