Helsingin Sanomien toimittajille tai Wille Rydmanille ei syytteitä, kertovat mediat
Helsingin Sanomat ei loukannut Wille Rydmanin kunniaa, selvisi poliisitutkinnassa. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Helsingin Sanomien toimittajia vastaan ei nosteta syytteitä jutusta, joka käsitteli nykyisen elinkeinoministerin Wille Rydmanin (ps.) toimintaa. Asiasta kertoo HS, jonka toimittajat ovat saaneet päätöksen tietoonsa. Myös Iltalehti uutisoi asiasta.
Tutkinta siirtyi maaliskuussa syyteharkintaan nimikkeillä kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja päätoimittajarikkomus.
Kyse oli kesäkuussa 2022 julkaistusta jutusta, jossa useat nuoret naiset kertoivat Rydmanin ahdistavasta käytöksestä. Rydman on sanonut jutun tietoja perättömiksi.
HS:n silloinen päätoimittaja Anu Ubaud sanoi loppuvuodesta 2022 STT:lle, että juttu oli huolellisesti tehty ja siinä kuvatut asiat paikkansa pitäviä.
Myöskään Rydman ei saa syytteitä rikoksista, joista poliisi epäili häntä. Ylen mukaan syyttäjä on jättänyt syytteen nostamatta kunnianloukkauksesta, törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä ja salassapitorikoksesta.
Epäillyissä rikoksissa oli kyse muun muassa Rydmanin kirjasta Salaisuus, jota ei ollut. Epäillyn törkeän kunnianloukkauksen asianomistaja oli hänen entinen seurustelukumppaninsa.
Rydman on kiistänyt häneen kohdistuvat rikosepäilyt. Hän kommentoi asiaa marraskuussa viestipalvelu X:ssä.
– Kirjassani ei ole julkaistu mitään sellaista, mitä ei olisi saanut julkaista. Päinvastaista väittävät eivät joko tiedä, mistä puhuvat, tai vaihtoehtoisesti tulkitsevat tosiasioita tahallisesti vääristellen.
Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n suurin omistaja.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi