Sekä nopeusrajoitus että promilleraja ylittyvät rajusti monessa kuolonkolarissa
Sekä nopeusrajoitus että promilleraja ylittyvät rajusti monessa kuolonkolarissa, toteaa Onnettomuustietoinstituutti selvityksessään. Nuorilla kuljettajilla turman syynä korostuu Suomessa riskinotto, iäkkäillä taas havaintovirheet.
Onnettomuushetkellä ajettu ylinopeus nousi esille erityisesti nuoremmissa ikäluokissa.
– Tutkituissa onnettomuuksissa korostuvat törkeät ylitykset sekä ylinopeuksissa että rattijuopumuksissa. Neljännes kuljettajista ajoi ylinopeutta vähintään 30 kilometriä tunnissa ja miltei yhtä moni ylitti törkeän rattijuopumuksen eli 1,2 promillen rajan, kertoo Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola tiedotteessa.
Kyydissä olevien matkustajien on todettu kasvattavan nuorten kuljettajien onnettomuusalttiutta sekä yllyttävän heitä riskinottoon. Nuorten kuskien aiheuttamat onnettomuudet lisäksi painottuvat viikonloppuihin.
Nuorimman ikäluokan muita suurempaa henkilövahinkojen määrää selittää muita ikäluokkia suurempi mopo- ja moottoripyöräonnettomuuksien määrä.
– Kaksipyöräisillä liikennevälineillä onnettomuuksista aiheutuu useammin henkilövahinkoja, Sihvola kertoo.
Iäkäs muita harvemmin rattijuoppo
Yli 64-vuotiaan kuljettajan aiheuttamaa liikenneonnettomuutta puolestaan edeltää useimmiten havaintovirhe. Tällöin kuljettaja ei esimerkiksi havaitse vastapuolta lainkaan tai huomaa tämän liian myöhään onnettomuuden välttämiseksi.
Iäkäs kuolonkolarin aiheuttaja on ratissa muita ikäluokkia harvemmin päihteiden vaikutuksen alaisena tai ajaa ylinopeutta.
Kuolemaan johtaneissa tieturmissa yleisiä ovat kaikilla ikäluokilla kohtaamisonnettomuudet. Alle 65-vuotiaiden kuljettajien aiheuttamissa onnettomuuksissa on runsaasti myös tieltä suistumisia. Yli 64-vuotiailla yleisiä ovat risteävien ajosuuntien onnettomuudet.
Vuosina 2010–2019 liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat noin 1 650 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta. Selvityksestä rajattiin pois kuljettajan sairauskohtaukset.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi