play

Siipikarja kasvattaa osuuttaan suomalaisen ravintoympyrässä, maidon menekki hiipuu

Maidon kulutus on viiden vuoden aikajänteellä vähentynyt yli 10 prosenttia. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Maidon kulutus on viiden vuoden aikajänteellä vähentynyt yli 10 prosenttia. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

STT-Lehtikuva

Suomalaiset söivät viime vuonna henkeä kohti keskimäärin 79 kiloa lihaa, josta siipikarjan osuus kasvoi noin kilolla 27,5 kiloon, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo. Useana vuonna jatkunut punaisen lihan kulutuksen lasku jatkui, kun sianlihan kulutus väheni kilon verran henkeä kohti ja painui alle 30 kiloon.

Luken mukaan naudanlihan kulutus pysyi toissa vuoden tasolla vajaassa 19 kilossa per syöjä. Kalan kulutus on pysynyt tasaisena vuodesta toiseen. Sitä kuluu henkeä kohti 15 kiloa vuodessa.

Viljan kulutus on sekin pysynyt tasaisesti hieman yli 80 kilossa. Hienoinen muutos kulutuksen laskussa johtuu Luken erityisasiantuntija Erja Mikkolan mukaan lähinnä kauran kulutuksen laskusta ennätystasolta.

–  Muiden viljalajien käyttömäärät pysyivät suunnilleen ennallaan. Suomalaiset kuluttivat kauraa viime vuonna 8,5 kiloa henkeä kohti. Kauran kulutuksen tähänastinen huippu saavutettiin vuonna 2019, jolloin se oli noin 9,4 kiloa henkeä kohti, Mikkola sanoo tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vihanneksia kulutettiin 64 kiloa henkeä kohti eli muutama kilo toissa vuotta vähemmän. Tuoreita hedelmiä kului 58 kiloa, mutta hedelmäsäilykkeet mukaan laskettuna hedelmien kulutus ylsi aavistuksen vihannesten kulutusta suuremmaksi eli 65 kiloon.

Juuston kulutus kasvoi

Myös maidon kulutus jatkoi vähentymistään, kuten on tapahtunut jo usean vuosikymmenen ajan. Maitoa juotiin viime vuonna henkeä kohti keskimäärin 98 litraa. Kulutus jatkoi laskuaan vuositasolla neljällä prosentilla.

Kaikkien nestemäisten maitotuotteiden kulutus on viiden vuoden aikajänteellä vähentynyt 13 prosenttia. Nestemäisiin maitotuotteisiin lukeutuvat maidon lisäksi esimerkiksi kerma, piimä ja jukurtti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sen sijaan voin kulutus säilyi reilussa kolmessa kilossa henkeä kohti. Juuston kulutus kasvoi hieman ja oli noin 25 kiloa henkeä kohti. Kananmunien kulutus kasvoi puolisen kiloa reiluun 12 kiloon.

Luonnonvarakeskus huomauttaa, että ilmoitetut kulutusmäärissä ei ole huomioitu hävikin osuutta elintarvikeketjun kaikissa vaiheissa. Näin ollen luvut kuvaavat enemmänkin kulutukseen tarjolla ollutta määrää kuin toteutunutta kulutusta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi