play

Ison sikalan sähkökeskus vaurioitui palossa Mikkelissä – hätätoimenpiteinä sikoja juotettiin pelastuslaitoksen säiliöautojen vedellä ja sikalan ikkunoita irrotettiin

STT-Lehtikuva

Mikkelissä ison sikalan sähkökeskus vaurioitui palossa varhain perjantaiaamuna. Palon seurauksena eläinten vesihuolto, ruokinta ja ilmastointi eivät aamulla toimineet.

Etelä-Savon pelastuslaitos joutui tekemään aamulla hätätoimia tilanteen vuoksi. Muun muassa sikalan ikkunoita irrotettiin, jotta ilma saatiin kiertämään rakennuksessa. Sikalassa on noin 3  100 eläintä, joista 600 on aikuisia sikoja ja 2  500 porsaita.

Päivystävä palomestari Eero Aho kertoi STT:lle, että vaarana eläimille olivat kuumuus, hiilidioksidi ja jano. Ahon mukaan eläimet eivät olleet välittömässä hengenvaarassa, mutta toimenpiteitä täytyi tehdä jatkuvasti.

–  Kun on 3  100 eläintä ja tällainen keli, niin kiireellä yritetään saada ilmastointi jälleen pelaamaan. Pelastuslaitos paraikaa juottaa eläimiä sammutusautojen säiliövedellä, ja savutuulettimilla pyritään tuulettamaan tiloja. Sen lisäksi irrotetaan kaikki mahdolliset ikkunat sikalarakennuksesta, jotta siellä saadaan auttavalla tavalla ilma kiertämään, Aho kertoi puhelimitse kello kahdeksalta aamulla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Aamupäivän aikana sikalaan saatiin palautettua sähköt pelastuslaitoksen generaattorin avulla. Puolenpäivän aikaan pelastuslaitos kertoi, että sikalan juoma- ja ruokintalaitteisto toimii jälleen ja rakennuksen ilmanvaihtoa korjataan. Pelastuslaitoksen yksiköt ovat jo poistuneet paikalta.

Hätäkeskus sai ilmoituksen rakennuspalosta Tanskalantiellä puoli seitsemän aikoihin aamulla.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi