play

Sinilevätilanne parantunut hieman, merialueilla havaintoja yhä keskimääräistä enemmän

Tuulinen ja sateinen sää on parantanut sinilevätilannetta monin paikoin. LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN

Tuulinen ja sateinen sää on parantanut sinilevätilannetta monin paikoin. LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN

STT-Lehtikuva

Valtakunnallinen sinilevätilanne on parantunut hieman viime viikosta, Suomen ympäristökeskus (Syke) kertoo.

Järvien sinilevätilanne on edelleen tavallista parempi, ja havainnot ovat vähentyneet selvästi tuulisen ja sateisen sään seurauksena.

Valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoilla havaintoja on Suomen ympäristökeskuksen mukaan tehty ajankohtaan nähden vähemmän kuin keskimäärin aiempina vuosina.

Havaintopaikoista Tohmajärven Suuri-Onkamon Ruunaluodolla Pohjois-Karjalassa sekä Suomussalmen Jumalisjärvellä Kainuussa on havaittu erittäin runsaasti sinilevää.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sisävesien lämpötila vaihtelee Etelä- ja Keski-Suomessa 17–24 asteen välillä ja on paikoin 1–2 astetta viileämpää kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta.

Merialueilla levää yhä runsaasti

Myös merialueiden tilanne on hieman helpottanut, mutta sinilevää on edelleen havaittu enemmän kuin viime vuosina keskimäärin.

Sinilevähavaintoja on tehty erityisesti Saaristomeren rannikkoalueilla. Paikallisia sinileväkukintoja on tällä viikolla havaittu myös Selkämeren ja Suomenlahden rannikkoalueilla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomea ympäröivillä avomerialueilla Selkämerellä ja Suomenlahdessa sinilevää esiintyy edelleen. Suomenlahdella havainnot painottuvat pääasiassa Kotkan eteläpuolella sijaitsevan Suursaaren länsipuolelle.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi