play

Sisäministeri Mikkonen: EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta tulevilta matkustajilta vaaditaan negatiivinen koronatestitulos

Asiasta kertoo sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) Twitterissä. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Asiasta kertoo sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) Twitterissä. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

STT-Lehtikuva

Sisäministeriö esittää valtioneuvostolle, että kaikilta EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta tulevilta matkustajilta vaaditaan 21. joulukuuta alkaen etukäteen annettu negatiivinen koronatestitulos, kertoo sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) Twitterissä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi tiistaina Ylen haastattelussa, että sosiaali- ja terveysministeriö sekä sisäministeriö ovat ehdottaneet hallitukselle, että maahantulon rajoituksia kiristettäisiin merkittävästi.

Helsingin Sanomien mukaan hallituksen on torstaina tarkoitus päättää rajaturvallisuuden tiukennuksista. Lehden mukaan hallituksen on määrä muuttaa asetusta niin, että EU:n ja Schengenin vapaan liikkuvuuden alueen ulkopuolelta tulevilla pitää olla ennen Suomeen tuloa pätevä alle 48 tuntia voimassa ollut todistus siitä, että matkustaja on saanut koronatestistä negatiivisen tuloksen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi