play

Sukeltaja hukkui sukellustapahtumassa Tampereella – vapaaehtoiset sukeltajat olivat siivoamassa Ratinan suvannon pohjaa roskasta

Laukontorin rannassa järjestettiin tänään Ratinan suvannon siivoustapahtuma. Kuva on arkistokuva. LEHTIKUVA / Jukka Töyli

Laukontorin rannassa järjestettiin tänään Ratinan suvannon siivoustapahtuma. Kuva on arkistokuva. LEHTIKUVA / Jukka Töyli

STT-Lehtikuva

Sukeltaja hukkui tänään Tampereella järjestetyssä sukellustapahtumassa, kertoo Sisä-Suomen poliisi. Poliisin mukaan onnettomuutta tutkitaan kuolemansyyntutkintana.

Asiasta kertoi aiemmin muun muassa Aamulehti.

Laukontorin rannassa järjestettiin puoliltapäivin Ratinan suvannon siivoustapahtuma. Tampereen seudun sukellusseurojen yhteistyössä järjestämässä tapahtumassa sukeltajat siivosivat vapaaehtoisvoimin suvannon pohjaa tavarasta ja roskasta.

Aamulehden mukaan tapahtuma keskeytettiin onnettomuuden jälkeen kello yhden aikaan. Elvytystehtävä tuli lehden mukaan pelastuslaitokselle hieman ennen yhtä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Paikalla olleille on tarjottu kriisiapua ja sukeltajat ovat pitäneet tapahtuneesta myös jälkipuinnin, Aamulehti kertoo.

Aloittelijoita ei mukana

Tapahtuman kerrotaan olleen kaikille avoin, ja halukkaat sukeltajat ovat voineet osallistua siivoukseen mukaan sukellusseurojen kautta. Turvallisuuden ja järjestelyiden vuoksi tapahtumaan pyydettiin etukäteisilmoittautumista.

Tampereen urheilusukeltajien puheenjohtaja Jouko Laitinen kertoo STT:lle, että järjestäjät eivät kuitenkaan ole ottaneet aloittelijoita mukaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Turvallisuudesta on huolehdittu Sukeltajaliiton laatimilla turvasäännöillä.

–  Katsotaan, että meidän laitteet ovat kunnossa ja ne on kahdennettu, eli meillä on kaksi annostelijaa, joista saa kahdesta lähteestä ilmaa. Ja on aina turvaorganisaatio myös paikan päällä, Laitinen kertoo.

Laitinen sanoo, että tällaiset sukellusonnettomuudet ovat harvinaisia.

–  Tuossakaan ei ole erityisen vaikeat olosuhteet syvyyden puolesta, jonkin verran siinä on virtaa, Laitinen lisää.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Siivoustapahtuma järjestettiin nyt kolmatta kertaa, ja sen pääyhteistyökumppani on Tampereen kaupunki.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi