play

Suomalaisen autokaupan epäillään huijanneen ulkomaalaisilta ostajilta noin neljä miljoonaa euroa – poliisi tutkii törkeinä petoksina

Helsingin poliisi tutkii kansainvälisessä autokaupassa tapahtunutta miljoonaluokan huijausta. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Helsingin poliisi tutkii kansainvälisessä autokaupassa tapahtunutta miljoonaluokan huijausta. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Helsingin poliisi tutkii kansainvälisessä autokaupassa tapahtunutta miljoonaluokan huijausta. Rikosepäilyn keskiössä on suomalainen autoliike, jolta poliisin mukaan tilattiin satoja uusia laatuautoja. Yritys sai ennakkomaksuina noin neljä miljoonaa euroa, mutta tilaajille ei poliisin mukaan toimitettu tai ollut tarkoituskaan toimittaa yhtäkään autoa.

Rikosten epäillään tapahtuneen 2019–2021. Epäiltyinä on kolme yhtiössä työskennellyttä ihmistä. Heitä epäillään noin kymmenestä törkeästä petoksesta. Asiassa epäillään myös väärennyksiä, sillä huijauksissa käytettiin väärennettyjä asiakirjoja.

Poliisin mukaan ennakkomaksut, eli rikoshyöty, siirrettiin ulkomaille. Poliisi kuitenkin onnistui pakkokeinoilla turvaamaan siitä noin 1,2 miljoonaa euroa.

Autoliike on poliisin mukaan asetettu konkurssiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi