play

Suomen EU-jäsenyyden hinta kallistui tuntuvasti viime vuonna – suomalaiset maksoivat EU-jäsenyydestään seitsemänneksi eniten

Suomen nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 141 euroa asukasta kohden. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Suomen nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 141 euroa asukasta kohden. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Suomen EU-jäsenyyden hinta kallistui tuntuvasti viime vuonna, kertoo valtiovarainministeriö.

Suomen nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 141 euroa asukasta kohden, kun vastaava summa oli toissa vuonna 101 euroa.

Suomi maksoi viime vuonna EU:lle 781 miljoonaa euroa enemmän kuin sai sieltä tuloja. Vuonna 2019 vastaava luku oli 559 miljoonaa euroa.

Valtiovarainministeriön mukaan kaikkien jäsenmaiden maksut unionille nousivat selvästi viime vuonna koronapandemian vuoksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  EU ryhtyi ripeästi koronatoimiin hyödyntämällä EU:n lisätalousarvioita ja ottamalla käyttöön uusia tukivälineitä. Nyt näyttää siltä, että nopeat toimet ovat tepsineet: pahin on toivottavasti takanapäin ja Euroopan talous kasvaa vauhdilla, valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo ministeriön tiedotteessa.

Suomen nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 0,33 prosenttia suhteessa Suomen bruttokansantuloon. Vuonna 2019 vastaava luku oli 0,23 prosenttia.

Nettomaksu kuvaa jäsenvaltion EU:lta saamien tulojen ja EU:lle tilitettyjen maksujen erotusta. Laskelma ei ota huomioon kaikkia EU-jäsenyyden hyötyjä, kuten sisämarkkinoita ja vapaata liikkuvuutta.

Tanskalaiset maksoivat eniten

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kalleimmaksi EU-jäsenyys muodostui viime vuonna tanskalaisille, jotka maksoivat unionijäsenyydestä viime vuonna 228 euroa asukasta kohden. Seuraavaksi eniten maksoivat saksalaiset (186 euroa) ja ruotsalaiset (184 euroa).

Suomalaiset maksoivat EU-jäsenyydestään seitsemänneksi eniten. Tanskalaisten, saksalaisten ja ruotsalaisten ohella suomalaisia enemmän EU-jäsenyydestään maksoivat myös hollantilaiset, itävaltalaiset ja britit.

Suurimpia nettosaajia EU:ssa olivat liettualaiset, jotka hyötyivät jäsenyydestään 766 euroa asukasta kohden. Toiseksi eniten unionijäsenyydestään hyötyivät virolaiset (600 euroa asukasta kohden) ja kolmanneksi eniten luxemburgilaiset (579 euroa asukasta kohden).

Jäsenvaltioiden nettomaksut ja -saannot heijastavat jäsenvaltioiden varallisuuseroja. Suomi on kuulunut keskimääräistä vauraampana EU-maana unionin budjetin nettomaksajiin vuodesta 2001.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

EU:n 28 jäsenmaasta 11 kuului viime vuonna nettomaksajiin ja 17 kuului nettosaajiin.

---

Korjattu klo15.32: Korjattu jutusta valtiovarainministeriön tiedotteessa ollut virhe, kolmanneksi eniten EU-jäsenyydestä hyötyvät luxemburgilaiset, eivät latvialaiset.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi