play

Suomen ruotsinkielisissä keskimääräistä enemmän lapsia ja ikäihmisiä

Ruotsinkielisten hedelmällisyysluku on ollut suomenkielistä väestöä korkeampi jo vuodesta 2007. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Ruotsinkielisten hedelmällisyysluku on ollut suomenkielistä väestöä korkeampi jo vuodesta 2007. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

STT-Lehtikuva

Ruotsinkielisille syntyy Suomessa keskimääräistä enemmän lapsia, kertoo Tilastokeskus. Vuonna 2020 kokonaishedelmällisyysluku eli lapsimäärä, jonka naiset saavat keskimäärin elinaikanaan, oli Suomen ruotsinkielisillä 1,51, kun suomenkielisten vastaava lukema oli 1,32.

Ruotsinkielisten hedelmällisyysluku on ollut suomenkielistä väestöä korkeampi jo vuodesta 2007.

Valtaosa Suomen ruotsinkielisestä väestöstä asuu Uudellamaalla ja Pohjanmaalla.

Lauantaina vietetään ruotsalaisuuden päivää, joka juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa. Päivää on juhlittu vuodesta 1908. Päivämääräksi valittiin tuolloin kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivä, joka oli juliaanisen kalenterin mukaan 6. marraskuuta, mutta nykyisen gregoriaanisen kalenterin mukaan vasta 16. marraskuun päivä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomessa asuu noin 60 000 ruotsinkielistä lasta

Ruotsinkielisessä väestössä on myös suhteellisesti enemmän lapsia. Suomen ruotsinkielisestä väestöstä 18 prosenttia on alle 15-vuotiaita, kun suomenkielisestä väestöstä viittätoista ikävuotta nuorempia on 15 prosenttia.

Myös ruotsinkielisten ikäihmisten määrä on suhteellisesti suurempi muuhun väestöön verrattuna. Suomen ruotsinkielisistä yli 75-vuotiaita on 13 prosenttia, kun suomenkielisistä heitä on 11 prosenttia.

Vuonna 2020 Suomessa asui Tilastokeskuksen mukaan 60  604 alaikäistä ruotsinkielistä lasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kytköksiä ruotsinkieliseen kulttuuriin on kuitenkin mahdollisesti useammalla lapsella. Alaikäisiä, joiden oma tai vähintään yhden vanhemman tai isovanhemman äidinkielenä on ruotsi, on Suomessa ollut vuonna 2019 yhteensä noin 93  000.

Vain joka toinen suomenruotsalainen lapsi tai nuori kasvaa täysin ruotsinkielisessä perheessä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla perheiden kaksi- tai monikielisyys on hyvin yleistä, mutta Pohjanmaalla tämä on harvinaisempaa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi