play

Suomenlahdella syttyi yöllä palo rahtialuksen konehuoneessa, lastina palavia nesteitä – alus yhä ankkurissa Hangon lähistöllä

Suomenlahden merivartiosto varautui tehtävään muun muassa kahdella meripelastushelikopterilla ja kolmella vartiolaivalla. Kuvituskuvaa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Suomenlahden merivartiosto varautui tehtävään muun muassa kahdella meripelastushelikopterilla ja kolmella vartiolaivalla. Kuvituskuvaa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT-Lehtikuva

Panaman lipun alla seilaava MSC Shannon -rahtialus on yhä ankkurissa Suomenlahdella, kertoo Suomenlahden merivartiosto Twitterissä. Merivartioston mukaan tuuli yltyy alueella iltaa myöten, mutta tilanne on vakaa.

Aluksen konehuoneessa syttyi viime yönä tulipalo, jonka aluksen miehistö sai hallintaan omin toimin.

Alus oli vielä iltaseitsemältä ankkuroituna Hangon lähistöllä Jussaaren edustalla.

Meripelastusjohtaja Janne Ryönänkoski Helsingin meripelastuksesta kertoi STT:lle hieman ennen iltapäiväneljää, että hinausyhtiö ja varustamo neuvottelivat aluksen hinauksesta. Mahdollinen hinauskohdekin on Ryönänkosken mukaan vielä auki.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Pääsuunnitelma ja toivomus varustamolla on se, että he saisivat itse korjattua aluksen ja se pääsisi omin voimin liikkeelle. Sitä he todennäköisesti tällä hetkellä yrittävät. Edelleen on mahdollista, että he pääsevät jatkamaan matkaansa, Ryönänkoski kertoi.

Ryönänkosken mukaan merivartiosto pitää kahta vartiolaivaa aluksen välittömässä läheisyydessä siihen saakka, että tilanne selkiytyy.

Suomenlahden merivartiosto sai ilmoituksen palosta yöllä kello kahden jälkeen.

240-metrisen aluksen konttien sisältöinä on muun muassa palavia nesteitä ja myrkyllisiä aineita. Merivartiosto kertoi sunnuntaiaamuna tiedotteessaan, että lasti ei missään vaiheessa ollut vaarassa. Lastina aluksessa on yhteensä yli 1  200 tonnin edestä kontteja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Venäjältä Ranskaan matkalla olevan aluksen miehistöön kuuluu 24 jäsentä.

Mereen ei valunut öljyä

Suomenlahden merivartiosto varautui tehtävään muun muassa kahdella meripelastushelikopterilla ja kolmella vartiolaivalla. Toimia varauduttiin tukemaan myös Helsingin ja Varsinais-Suomen MIRG- eli Maritime Incident Response Group -ryhmillä, jotka oltiin valmiina lennättämään alukselle meripelastushelikoptereilla. MIRG on pelastustoimen erikoiskoulutettu meripelastusryhmä, jonka tehtävänä on esimerkiksi miehistön ja matkustajien turvallinen poistaminen vaara-alueilta ja tulipalojen sammuttaminen.

Meripelastushelikopteri teki yöllä tiedustelureissun kohteelle ja laskeutui valmiuteen Hankoon. Dornier-valvontalentokone kävi meripelastusjohtajan mukaan aamulla paikalla varmistamassa, ettei mereen valunut aluksesta öljyä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Alus oli ilmoituksen tullessa Suomen meripelastuksen vastuualueella kansainvälisellä merialueella Uudenmaan Raaseporin tasalla. Meripelastusjohtajan mukaan palon syytä ei tutkita ainakaan Suomen viranomaisten puolesta. Tarkemmasta palon syttymissyystä hänellä ei ole tietoa.

–  Ei ainakaan tällaisessa tapauksessa tutki varmaan kukaan, ellei sitten yhtiö itse tutki, mistä moinen syttyminen johtui, kertoi Suomenlahden merivartioston meripelastusjohtaja Jarkko Takala STT:lle sunnuntaiaamuna.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi