play

Suomessa hukkui toukokuussa seitsemän ihmistä – kesällä on syytä muistaa vesiturvallisuus

Kesäkuukausina hukkumisia tapahtuu erityisen paljon. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Kesäkuukausina hukkumisia tapahtuu erityisen paljon. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Suomessa hukkui toukokuussa seitsemän ihmistä, kertoo Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto (SUH).

Hukkumisista kaksi tapahtui vesiliikenteen yhteydessä, yksi uidessa ja neljässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

Liitto muistuttaa vesiturvallisuudesta kesän aikana. Tyypillinen hukkuja putoaa veneestä, joutuu veden varaan veneen kaatuessa tai arvioi oman toimintakykynsä uidessa väärin.

Suurin osa hukkumisista voidaan liiton mukaan välttää oikealla varautumisella, käyttämällä pelastusliivejä ja olemalla vesillä selvin päin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Humalassa hätätilanteessa toimiminen voi olla lähes mahdotonta, muistuttaa liiton viestintäasiantuntija Niko Nieminen. Vesille myös suunnataan usein ilman päälle puettuja pelastusliivejä.

–  Tilastojen ja tutkimusnäytön perusteella voidaan sanoa, että pelastusliivien käyttöasteen lisääntyminen olisi yksi tehokkaimmista vesiliikenteen turvallisuutta edistävistä ja erityisesti hukkumiskuolemia ehkäisevistä yksittäisistä tekijöistä. Pukekaa pelastusliivit, Nieminen sanoo tiedotteessa.

Lisäksi hän muistuttaa, että lapsia on rannalla valvottava herkeämättä.

–  Hukkuminen tapahtuu yleensä hiljaa ja nopeasti. Jos katse on esimerkiksi puhelimessa tai kirjassa, kohtaloksi koituva tilanne saattaa jäädä huomaamatta, Nieminen kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomessa hukkuu vuosittain tapaturmaisesti 100–150 ihmistä, joista keskimäärin puolet kesäkuukausien aikana.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi