play

Suomesta on löytynyt uusi kookas hevospaarmalaji

Uusi laji on helppo erottaa muista sukunsa edustajista vaalean yleisvärin ja takaruumiin pitkittäisraidoituksen vuoksi. LEHTIKUVA / HANDOUT / JAAKKO POHJOISMÄKI ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Uusi laji on helppo erottaa muista sukunsa edustajista vaalean yleisvärin ja takaruumiin pitkittäisraidoituksen vuoksi. LEHTIKUVA / HANDOUT / JAAKKO POHJOISMÄKI ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

STT-Lehtikuva

Tutkijat ovat löytäneet juhannusviikolla Suomelle uuden paarmalajin. Laji löydettiin Hangosta, mutta on mahdollista, että sitä esiintyy muuallakin etelärannikolla.

Löydetty laji kuuluu kookkaisiin hevospaarmoihin, jotka ovat varsin samannäköisiä keskenään. Uusi laji on kuitenkin helppo erottaa muista sukunsa edustajista vaalean yleisvärin ja takaruumiin pitkittäisraidoituksen vuoksi.

Tutkijat sanovatkin, että lajin suomenkielinen nimi voisi olla juovapaarma. Kyseistä paarmalajia löytyy muun muassa Ruotsista. Juovapaarma on uhanalainen suurimmassa osassa Länsi-Eurooppaa, ja myös Ruotsissa se luetaan vaarantuneeksi.

Itä-Suomen yliopiston, Helsingin luonnontieteellisen museon ja Turun yliopiston eläinmuseon tutkijoiden työryhmä kertoo tiedotteessa, että se havaitsi Hangon Tvärminnessä useita juovapaarmayksilöitä. Tutkijoiden mukaan on epätodennäköistä, että näin tunnusomainen laji olisi jäänyt aiemmin huomaamatta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Juovapaarma on 39:s Suomesta tavattu paarmalaji.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi