play

Suomi avaa rajansa matkailijoille ensi viikolla – näin turistien pitää toimia

Rajavartiolaitos kertoo palauttavansa sisärajavalvonnan koronatilanteen niin vaatiessa. LEHTIKUVA / Timo Heikkala

Rajavartiolaitos kertoo palauttavansa sisärajavalvonnan koronatilanteen niin vaatiessa. LEHTIKUVA / Timo Heikkala

STT-Lehtikuva

Ensi maanantaista eli 26. heinäkuuta alkaen EU- ja Schengen-alueen sisärajavalvonta päättyy. Rajoitukset ovat olleet voimassa viime vuoden maaliskuun lopulta asti.

Rajaturvallisuusasiantuntija, komentaja Tomi Kivenjuuri kertoo, että Rajavartiolaitos voi palauttaa sisärajavalvonnan nopeastikin, jos koronatilanne niin vaatii.

–  Rokotuskattavuus EU:ssa melko hyvä, siksi sisärajavalvonnan palauttamista ei nähdä heti tarpeellisena keinona, Kivenjuuri sanoo.

Matkailijan on helpointa tulla Suomeen, jos hän pystyy esittämään vaadittavan todistuksen täydestä hyväksytystä koronarokotussarjasta tai kuuden kuukauden sisällä sairastetusta covid-taudista. Tällöin häneltä ei vaadita koronatestiä Suomessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Muut joutuvat esittämään rajalla todistuksen vähintään kahden viikon sisällä annetusta ensimmäisestä koronarokotteesta tai todistuksen ennen maahan saapumista tehdystä negatiivisesta koronatestistä. Heidän tulee lisäksi käydä koronatestissä 3–5 päivän kuluttua maahan saapumisesta.

Testejä odotellessa suositellaan välttämään lähikontakteja, kunnes testin tulos varmistuu negatiiviseksi.

Hankalin tilanne on niillä matkustajilla, jotka yrittävät saapua maahan ilman minkäänlaista todistusta. Heille tehdään koronatesti heti rajalla tai viimeistään 24 tuntia saapumisen jälkeen. Tämän jälkeen seuraava testi tehdään 3–5 päivän kuluttua.

Ilman todistusta matkustava voidaan tarvittaessa myös käännyttää rajalla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Testiltä ja todistusvaateelta välttyy, jos matkustaja saapuu erityisen pienen riskin maasta, jossa esimerkiksi tartuntoja on ollut alle kymmenen 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon aikana.

EU- ja Schengen-alueen ulkopuolisista maista voivat saapua matkustajat, joilla on esittää todistus hyväksytystä rokotussarjasta Suomeen saapuessaan. Viimeisimmästä rokoteannoksesta on pitänyt kulua vähintään 14 vuorokautta.

Koronatestin väliin jättämisestä voidaan tuomita sakkoihin

Vastuu Suomen terveysturvallisuuskäytäntöihin tutustumisesta ja tarvittavien todistusten hankkimisesta on matkustajien omilla harteilla. Lisäksi osallistuminen koronavirustestiin Suomeen saavuttaessa tai maahan saapumisen jälkeen on matkustajan vastuulla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jos matkustaja ei mene testiin, voidaan hänet tuomita sakkorangaistukseen.

Kuntien vastuulla on maahan saapuvien matkustajien ohjaus, todistusten tarkistaminen, testauksen järjestäminen sekä testauksen toteutumisen seuranta. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeistuksen kunnille tartuntatautilain mukaisten terveysturvallisuustoimien toteuttamisesta.

Kunnat voivat saada matkustajien ohjaamiseen ja todistusten tarkastamiseen virka-apua Rajavartiolaitokselta, Tullilta, poliisilta, pelastusviranomaisilta sekä Puolustusvoimilta.

Osastopäällikkö Taneli Puumalainen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo, että Suomi on altis koronaviruksen deltamuunnoksen leviämiselle, sillä Suomessa vähemmän täysin rokotettuja verrattuna muuhun EU-alueeseen, jossa täysin rokotettuja on keskimäärin noin puolet väestöstä.

–  Deltamuunnoksen leviämisen ehkäisy vaatii täyden rokotussarjan, sillä ensimmäisen annoksen saaneilla suojateho ei ole riittävä, Puumalainen sanoo.

Puumalainen lisää, että deltamuunnos on silti levinnyt myös korkeamman rokotuskattavuuden alueilla.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi