play

Suomi on valittu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtajaksi 2025

Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi, että Suomi on valittu yksimielisesti Etyjin puheenjohtajaksi vuodelle 2025. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi, että Suomi on valittu yksimielisesti Etyjin puheenjohtajaksi vuodelle 2025. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

STT-Lehtikuva

Suomi on valittu yksimielisesti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajaksi vuodelle 2025, kertoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) tiistaina. Helsingissä järjestetystä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssista tulee tuolloin kuluneeksi viisikymmentä vuotta.

Etyjin kokous alkaa keskiviikkona Tukholmassa. Puheenjohtajana on tällä hetkellä Ruotsi. Ruotsin jälkeen puheenjohtajana jatkaa Puola ja sen jälkeen vuorossa on Pohjois-Makedonia. Vuoden 2024 puheenjohtajaa ei ole vielä päätetty.

–  On ollut tarve pitää esillä Helsingin henkeä suurvaltojen välillä. Konsultaatiokierroksen jälkeen, jossa kysyimme jäsenmailta, mitä he ajattelevat puheenjohtajuudestamme, päätimme toissa viikolla lähettää hakemuksen, Haavisto sanoi.

Haaviston mukaan halukkaita puheenjohtajia olisi ehkä ollut muitakin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Varsin monet näkivät kuitenkin, että Suomella on etuoikeus puheenjohtajuuteen juhlavuoden vuoksi. Teimme kuitenkin selväksi, että emme hae pelkästään juhlavuoden vuoksi, vaan tähtäämme kovaan työhön, Haavisto sanoi.

Haaviston mukaan Etyjin puheenjohtajuus tietää ulkoministeriölle puheenjohtajuusvuotena lähes ympäripyöreää päivää.

–  Ei varmaan ole Ruotsin ulkoministeri kovin montaa päivää tänä vuonna Tukholmassa viettänyt. He ovat hoitaneet puheenjohtajuutensa tosi näkyvästi, ja tähän tietysti itsekin tähtäämme, Haavisto jatkoi.

Ei välttämättä huippukokousta

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Haaviston mukaan on vielä liian aikaista pohtia sitä, pidetäänkö Helsingissä Suomen puheenjohtajuuskaudella huippukokous.

Presidentti Sauli Niinistö on pitänyt esillä ajatusta, että Ety-kokouksen 50-vuotisjuhlan yhteydessä voitaisiin järjestää huippukokous Suomessa.

Etyjin edellinen huippukokous järjestettiin Helsingissä vuonna 2008. Menossa on nyt Etyjin historian pisin tauko ilman huippukokousta.

–  Eivät kokoukset, julkisivultaan suurenmoisetkaan, ole tärkeitä, ellei niissä ole myöskin sisältöä, Niinistö sanoi taannoin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj on alueellinen turvallisuusjärjestö, johon kuuluu 57 osallistujavaltiota. Kaikki Euroopan, Pohjois-Amerikan sekä Keski-Aasian maat ovat Etyjin osallistujavaltioita. Järjestöllä on lisäksi 11 kumppanimaata Välimeren ja Aasian alueelta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi