play

Suomi–Venäjä-seura palauttaa yli 82 000 euroa virheellisesti käytettyä avustusrahaa

Vuosina 2015–2019 Suomi-Venäjä-seuran johdossa oli Katri Kulmuni (oik.) ja syksystä 2020 nykyinen tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (vas.). LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Vuosina 2015–2019 Suomi-Venäjä-seuran johdossa oli Katri Kulmuni (oik.) ja syksystä 2020 nykyinen tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (vas.). LEHTIKUVA / Jussi Nukari

STT-Lehtikuva

Suomi–Venäjä-seura on kertonut palauttavansa yli 82  000 euroa avustusrahoja, joita se on käyttänyt virheellisesti. Seura kertoi itse asiasta toukokuun loppupuolella tiedotteella, ja keskiviikkona asian nosti omien lisäselvitystensä kanssa esille Talouselämä.

Suomen ja Venäjän välinen ystävyysseura on tullut tunnetuksi siitä, että sen johdossa on usein ollut keskustataustaisia korkean profiilin poliitikkoja.

Seuran tiedotteen mukaan seura maksaa takaisin avustuksia, koska se on ollut vuodesta 2003 saakka vuokralla Meriahaan Tilapalvelu Oy:n tiloissa. Vuodesta 2017 saakka opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksia ei olisi saanut käyttää vuokriin, jos avustuksen saaja toimii omistamassaan tai rinnakkaisorganisaationsa omistamissa tiloissa.

–  Olemme erittäin pahoillamme syntyneestä virheestä ja palautamme ehtojen vastaisesti käytetyt avustukset korkoineen välittömästi, Suomi–Venäjä-seuran pääsihteeri Niina Sinkko sanoi tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sinkon mukaan seura ei aiheuttanut virhettä tahallisesti vaan avustusehtojen muuttuminen oli jäänyt huomaamatta.

Tuoreemmissa avustusehdoissa toimitilakustannukseksi hyväksytään vain tiloista maksettava hoitovastike sekä toimitilojen käyttö- ja ylläpitokustannuksia, elleivät ne jo sisälly edellä mainittuun hoitovastikkeeseen.

Johdossa useita keskustalaisia

Seura muutti uusiin, ulkopuolisen toimijan vuokraamiin tiloihin Katajanokalle keväällä 2021. Seuran tiedotteen mukaan se maksoi vuodesta 2020 alkaen vuokrasuhteen loppumiseen saakka Merihaan Tilapalvelulle avustusehtojen mukaisesti vuokrana vain vastikkeen osuuden.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Talouselämä puolestaan kertoi omassa selvityksessään, että vielä alkuvuodesta 2020 seura olisi toiminut virheellisesti.

Vuosina 2015–2019 seuran johdossa oli Katri Kulmuni (kesk.) ja syksystä 2020 nykyinen tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.). Honkonen jätti puheenjohtajuuden noustuaan ministeriksi.

Aiemmin seuran johdossa ovat olleet muun muassa keskustataustainen Paula Lehtomäki ja diplomaatti Heikki Talvitie.

Suomi–Venäjä-seura vaati maaliskuisessa ulostulossaan Venäjää lopettamaan sotatoimet Ukrainassa ja luonnehti niitä seuran arvojen vastaisiksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi