play

Suun kautta otettavat koronalääkkeet voivat tulla käyttöön pikavauhtia

Fimean yksikön päällikkö Jukka Sallinen kertoo, että covid-19-lääkkeen arviointi kestää yhdestä kolmeen kuukautta. LEHTIKUVA / Timo Hartikainen

Fimean yksikön päällikkö Jukka Sallinen kertoo, että covid-19-lääkkeen arviointi kestää yhdestä kolmeen kuukautta. LEHTIKUVA / Timo Hartikainen

STT-Lehtikuva

Suun kautta otettava koronalääke saattaa tulla käyttöön pikavauhtia. Lääkkeitä valvovan Fimean mukaan Euroopan lääkevirastossa EMA:ssa alkoi 25. lokakuuta lääkeyhtiö MSD:n lääkkeen hyväksymisprosessi. Yhdysvalloissa MSD tunnetaan nimellä Merck.

Fimean yksikön päällikkö Jukka Sallinen kertoo, että covid-19-lääkkeen arviointi kestää yhdestä kolmeen kuukautta. Parhaassa tapauksessa arviointi myyntilupaa varten olisi siten valmis marraskuun lopun ja helmikuun lopun välillä.

–  EMA koettaa varmaan tehdä arvioinnin mahdollisimman nopeasti, Sallinen ennakoi.

Arviointimenettelyllä on tarkoitus saada lääke normaalia nopeammin käyttöön, kun kyseessä on kansanterveydellinen hätätila.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sallinen varoittaa kuitenkin, että hyväksyminen saattaa kestää pitempään, jos tulee tarvetta lisäselvityksiin.

Britannia hyväksyi jo viime viikolla MSD:n Molnupiraviiri-lääkkeen myyntiin. Toinen suun kautta otettava lääke on Pfizerin kehittämä. Yhtiö kertoi perjantaina aikovansa jättää Paxlovid-nimisen lääkkeen tutkimustiedot Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n arvioitaviksi mahdollisimman pian.

Sekä MSD:n että Pfizerin lääkkeet on tarkoitettu koronaviruksen sairastuttamille. Kohteena ovat erityisesti riskiryhmät.

–  Niille on varmasti käyttöä, jos niiden avulla voidaan estää sairaalahoitoon joutuminen, Sallinen sanoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sallinen odottaa, että EMA tiedottaa lisää suun kautta otettavista covid-19-lääkkeistä jo tällä viikolla.

Vähentävät sairaalahoidon tarvetta

Pfizerin omien tutkimusten mukaan yhtiön kehittämä lääke on vähentänyt sairaalahoidon tarvetta ja kuoleman riskiä peräti 89 prosenttia henkilöillä, joilla on suuri vaara saada vakava covid-tauti. Myös MSD on kertonut lääkkeensä tehoavan hyvin koronapotilaisiin.

Ainoa EMA:n hyväksymä koronalääke on tällä hetkellä suonensisäisenä käytettävä Veklury, jota käytetään vain vakavissa koronatapauksissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

MSD:n lääke on tarkoitettu vakavalle taudille alttiille ja immuunipuutteisille henkilöille. Lääke hyväksyttiin Britanniassa käyttöön ihmisille, joilla on ainakin yksi vakavalle taudille altistava riskitekijä, kuten korkea ikä, lihavuus, diabetes tai sydäntauti.

MSD:n koronalääkettä voidaan käyttää lievien ja kohtalaisten koronatapausten hoidossa.

Sosiaali- ja terveysministeriö ei vastannut STT:n kysymyksiin, harkitaanko suun kautta otettavien lääkkeiden hankkimista Suomeen, ja jos harkitaan, tuleeko kyseeseen lääkkeiden saaminen EU:n yhteishankinnan kautta vai pyritäänkö niitä saamaan suoraan valmistajilta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi