play

SYL vaatii ikuisen opinto-oikeuden palauttamista

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) vaatii ikuisen opinto-oikeuden palauttamista takaisin yliopisto-opiskelijoille. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) vaatii ikuisen opinto-oikeuden palauttamista takaisin yliopisto-opiskelijoille. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) vaatii ikuisen opinto-oikeuden palauttamista takaisin yliopisto-opiskelijoille. SYLin kannanotossa arvioidaan, että jos opiskelijoiden toimeentuloa ei olla valmiita parantamaan, opintojen suoritusaikojen pidentäminen on ainoa vaihtoehto opiskelijoiden tilanteen parantamiseksi.

Kannanoton mukaan vaatimukset opintojen nopeuttamisesta ovat johtaneet esimerkiksi vaihto-opiskelun vähenemiseen ja opiskelijoiden loppuunpalamiseen.

–  Riittämättömän toimeentulon takia kymmenettuhannet opiskelijat käyvät töissä opintojensa ohessa. Kun opiskelijan varsinainen työpäivä opintojen parissa loppuu, häntä odottaa toinen työpäivä toimeentulonsa turvaamiseksi, SYLin kannanotossa kerrotaan.

Kannanoton mukaan jaottelu opiskeluajan ja työuran välillä on keinotekoinen ja perimmäinen syy siihen, miksi työssäkäynnin vuoksi venyvät opiskeluajat nähdään niin ongelmallisiksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ennen vuoden 2005 lakimuutosta opinto-oikeus yliopistoissa oli käytännössä ikuinen. Lakimuutoksen jälkeen opinto-oikeus kandidaatin ja maisterin tutkintoon muutettiin seitsemänvuotiseksi. Yliopistojen tiedekunnat voivat myöntää hakijoille lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseksi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi