play

Syyttäjä: Jyväskyläläinen mies kohdisti uhriinsa kidutuksenomaista väkivaltaa, uhri sai muun muassa pahoja palovammoja

STT-Lehtikuva

Syyttäjä vaatii miehelle 12 vuoden vankeustuomiota murhan yrityksestä Jyväskylässä. Syyttäjän mukaan mies muun muassa aiheutti uhrille pahat palovammat.

Syytteessä on kyse tapahtumista 37-vuotiaan syytetyn miehen asunnolla Jyväskylän Huhtasuolla syyskuun lopulla. Syyttäjän mukaan syytetty sekoitti ensin psykoosilääkkeitä viisikymppisen uhrin alkoholijuomaan niin, että uhri meni tiedottomaksi. Sen jälkeen hän kuristi uhria pitkällä johdolla, jonka oli ennalta varannut valmiiksi tekoa varten, syyttäjä sanoo.

Syyttäjän mukaan syytetty kaatoi tajuttoman uhrin suuhun voimakkaasti syövyttävää vessanpesuainetta sekä lisää psykoosilääketabletteja ja jatkoi kuristamista. Sitten hän kaatoi uhrin päälle kiehuvaa vettä sekä iski tai viilsi tätä kymmeniä kertoja keittiöveitsellä, syyttäjä sanoo.

Syyttäjän mukaan mies oli nostanut sänkynsä pystyyn asunnon väliovea varten tarkoituksenaan estää nopea avun saaminen uhrille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Syytetty soitti lopulta hätäkeskukseen

Syyttäjän mukaan teko jäi yritykseksi, koska syytetty tajusi, ettei pääsisi pakenemaan ja lopetti väkivallan. Noin tunnin kuluttua siitä hän soitti hätäkeskukseen, ja uhri saatiin elvytettyä. Väkivallan takia uhri oli viikkoja sairaalahoidossa.

–  Teko osoittaa sitkeää surmaamispyrkimystä -- tekoon on liittynyt kidutuksenomaisia piirteitä vastaajan heitettyä kiehuvaa vettä asianomistajan kasvoille ja juotettua tälle WC:n puhdistusainetta, syyttäjä sanoi haastehakemuksessaan.

Syytetty ei toimittanut oikeudelle kirjallista ennakkovastausta, josta ilmenisi hänen kantansa syytteeseen. Käräjäoikeus antaa asiassa tuomion myöhemmin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi