play

Syyttäjä: Rattijuoppo yritti ajaa perheensä kanssa liikkeellä olleen poliisin päälle Pohjanmaalla, syytetään murhan yrityksestä

Mies ohjasi syyttäjän mukaan autonsa poliisia kohti. Kuvituskuva ei liity tapaukseen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Mies ohjasi syyttäjän mukaan autonsa poliisia kohti. Kuvituskuva ei liity tapaukseen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT-Lehtikuva

38-vuotiaalle miehelle luettiin keskiviikkona syyte poliisin murhan yrityksestä Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Syyttäjän mukaan humalassa ollut mies yritti ajaa perheensä kanssa liikkeellä olleen poliisimiehen päälle Pedersöressä heinäkuussa.

Poliisi ja mies tunsivat toisensa entuudestaan. Tapahtumat saivat alkunsa, kun kesälomalla ollut poliisi huomasi miehen istuvan autossa kaupan parkkipaikalla ja meni jututtamaan tätä, koska epäili miehen olevan humalassa.

Syyttäjän mukaan poliisi yritti puhua miestä pois ratista ja soitti epäilystään myös hätäkeskukseen. Sitten poliisi lähti ajamaan pois paikalta. Autossa oli poliisin lisäksi hänen puolisonsa ja neljä alaikäistä lastaan.

Puhalsi 2,5 promillea

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pian poliisi huomasi, että mies oli lähtenyt ajamaan parkkipaikalta samaan suuntaan heidän kanssaan. Poliisi pysäköi tienvarteen, nousi autosta ja näytti miehelle pysähtymismerkkiä kädellään.

Mies ei pysähtynyt, vaan syyttäjän mukaan ohjasi sen sijaan autonsa poliisia kohti. Poliisi yritti väistää, jolloin mies syyttäjän mukaan käänsi autonsa jälleen poliisia kohti. Lopulta poliisin oli juostava pois tieltä viereiselle pellolle.

Syyttäjän mukaan miehen vauhti oli tilanteessa ainakin 70 kilometriä tunnissa 40 kilometrin nopeusrajoitusalueella. Kun mies otettiin kiinni, hän puhalsi lähes 2,5 promillen lukemat.

Vaaditaan ehdotonta

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Murhan yrityksen lisäksi miestä syytetään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä vaaran aiheuttamisesta. Syyttäjän mukaan poliisin perhe joutui tilanteessa vakavaan hengen tai terveyden vaaraan.

–  Asianomistajat ovat istuneet pysäköidyssä autossa, kun voimakkaasti päihtynyt (syytetty) on kiihdyttänyt autonsa kohti (poliisin) autoa. (Syytetyn) ajotapa on aiheuttanut selvän ja konkreettisen vaaran vakavista ja jopa hengenvaarallisista vammoista asianomistajille, joilla ei ole ollut mahdollisuutta oman toimintansa kautta estää törmäystä, jos (syytetty) olisi menettänyt ajoneuvonsa hallinnan tai ei olisi muuten pystynyt väistämään (poliisin) autoa, syyttäjän haastehakemuksessa sanotaan.

Syyttäjä vaatii miehelle ehdotonta vankeusrangaistusta. Syyttäjän mukaan miehen aiempi rikollisuus pitää ottaa huomioon rangaistusta koventavana seikkana, koska se syyttäjän mukaan osoittaa miehessä selvää piittaamattomuutta lainkielloista ja käskyistä.

Syytetty ei ole toimittanut käräjäoikeuteen kirjallista vastausta, josta ilmenisi hänen kantansa syytteisiin. Käräjäoikeus antaa asiassa tuomion myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi