Liput nostetaan tänään salkoon presidentinvaalin kunniaksi
Kuva: Lehtikuva
Tänään on virallinen liputuspäivä presidentinvaalien kunniaksi. Virallisena liputuspäivänä liputetaan valtion virastoissa ja laitoksissa, ja sitä suositellaan muutoinkin.
Joka vuosi toistuvia virallisia liputuspäiviä on seitsemän. Näiden lisäksi valtiolliset ja kuntavaalit sekä EU-vaalit kuuluvat virallisten liputuspäivien joukkoon, kuten myös päivä, jolloin presidentti astuu toimeensa.
Virallisten liputuspäivien lisäksi on viisitoista niin kutsuttua vakiintunutta liputuspäivää. Lisäksi Ahvenanmaalla ja saamelaisilla on omia liputuspäiviä.
Sisäministeriö voi myös erikseen suositella liputtamista.
Tänään liputus alkaa aamukahdeksalta ja päättyy vaalihuoneistojen sulkeutuessa eli iltakahdeksalta.
Liputtaminen sinällään on aina sallittua, kun se nähdään aiheelliseksi. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi erilaiset juhlat, kuten häät tai merkkipäivät. Sisäministeriö muistuttaakin, että liputtamista ei tarvitse arkailla, sillä lipun voi nostaa salkoon jo pienemmistäkin syistä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi