play

Tenolle esitetään lohenkalastuskieltoa myös kaudelle 2023 – ministeriön mukaan kannat eivät ole kohentuneet

Hallitus on antanut asiasta esityksen, josta voi antaa lausuntoja lokakuun loppuun saakka. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Hallitus on antanut asiasta esityksen, josta voi antaa lausuntoja lokakuun loppuun saakka. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT-Lehtikuva

Tenolle esitetään lohenkalastuskieltoa myös ensi vuoden kalastuskaudelle, kertoo maa- ja metsätalousministeriö tiedotteessaan. Kielto olisi voimassa kesäkuun alusta vuoden loppuun.

Lohenkalastuskieltoja on asetettu myös tänä ja viime vuonna. Ministeriön mukaan Tenojoen lohikantojen tila ei kuitenkaan kohentunut kesällä eikä lohen nousumäärien kasvusta ensi vuonna ole lupaavia merkkejä. Vesistössä tehtyjen tutkimusten perusteella kannat ovat korkeintaan samalla tasolla kuin viime vuonna.

Ministeriö pitää kalastuskieltoa välttämättömänä.

–  Mereltä palaava lohimäärä on edelleen niin pieni, että jokainen pyydetty lohi rikkoisi kestävän kalastuksen periaatteita, tiedotteessa sanotaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Nykytilanteessa ei ole ollut mahdollista määrittää sellaista vähäistä kalastusta, joka ei olisi haitallista Tenon lohikannoille, mutta mahdollistaisi saamelaisen lohenkalastuskulttuurin harjoittamisen.

Hallitus on antanut asiasta esityksen, josta voi antaa lausuntoja lokakuun loppuun saakka. Kalastusneuvottelujen aikataulu on ollut kiireellinen, koska eduskunnan on käsiteltävä asia tällä vaalikaudella.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi