play

THL: Kaksi koronarokotetta saaneiden matkustajien ei tarvitse käydä testissä maahantulopisteellä

Testiin ei tarvitse ohjata matkustajaa, joka on sairastanut koronataudin puolen vuoden sisällä sekä saanut vähintään yhden rokoteannoksen vähintään viikkoa aiemmin. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Testiin ei tarvitse ohjata matkustajaa, joka on sairastanut koronataudin puolen vuoden sisällä sekä saanut vähintään yhden rokoteannoksen vähintään viikkoa aiemmin. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

STT-Lehtikuva

Jatkossa kaksi koronarokotetta saaneiden matkustajien ei tarvitse käydä koronatestissä maahantulopisteellä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisimmän rokotteen saamisesta on täytynyt kulua vähintään kaksi viikkoa.

THL kertoo päivittäneensä maahantulopisteiden terveysviranomaisille suunnattua ohjetta maahantulosta.

Lisäksi testiin ei tarvitse ohjata matkustajaa, joka on sairastanut koronataudin viimeisen kuuden kuukauden sisällä sekä saanut vähintään yhden rokoteannoksen vähintään viikkoa aiemmin.

Koronatestiin ei tarvitse mennä rajalla myöskään siinä tapauksessa, jos matkustajalla on todistus yhdestä koronarokoteannoksesta ja viimeisestä rokotuskerrasta on kulunut vähintään kaksi viikkoa. Tässä tapauksessa terveysviranomaiset pyytävät matkustajalta yhteystiedot, jotta tämä voidaan ohjata koronatestiin, kun maahantulosta on kulunut vähintään 72 tuntia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Uudet ohjeistukset koskevat suomalaisia ja Suomessa vakituisesti asuvia matkustajia, sillä Suomen hallitus on jatkanut maahantulon rajoituksia kesäkuun lopulle asti. Tällä hetkellä välttämätön työmatkaliikenne sekä lentoliikenteessä kaikki työmatkaliikenne on sallittua Suomen ja muiden EU- tai Schengen-maiden välillä.

Lakiluonnos uudesta maahantulomallista on parhaillaan hallituksen käsittelyssä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi