play

THL: Kolmannen koronarokotuksen saanut Suomessa pian miljoona ihmistä

Kolmannen koronarokoteannoksen saaneita on nyt runsaat 960 000. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kolmannen koronarokoteannoksen saaneita on nyt runsaat 960 000. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT-Lehtikuva

Suomessa koronarokotteen kolmannen annoksen oli lauantaina saanut 19,7 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kolmannen annoksen saaneita oli siis joulupäivänä runsaat 960  000, mikä on noin 25  000 enemmän kuin jouluaattona.

Ensimmäisen annoksen osalta rokotuskattavuus saavutti 87,8 prosenttia ja toisen annoksen osalta 83,6 prosenttia 12 vuotta täyttäneessä väestössä. Ensimmäisen annoksen saaneita oli lauantaina noin 4,3 miljoonaa ja toisen annoksen saaneita noin 4,1 miljoonaa.

Koronavirustartuntojen kahden viikon ilmaantuvuus on 489 tapausta sataatuhatta asukasta kohti ajanjaksolla 6.–19. joulukuuta. Sitä edeltävien kahden viikon ilmaantuvuusluku oli noin 322.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Maan suurinta ilmaantuvuus oli Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (722), Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (630) ja Pirkanmaalla (520). Pienintä ilmaantuvuus oli Pohjois-Karjalassa ja Ahvenanmaalla. Luvut ovat pyöristettyjä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi