play

THL: Sairaanhoitopiirit onnistuivat lyhentämään yli puoli vuotta hoitoa odottavien jonoja

Lähes 135 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömän sairaalahoitoon huhtikuun 2021 lopussa, kertoo THL. LEHTIKUVA / Markku Ulander

Lähes 135 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömän sairaalahoitoon huhtikuun 2021 lopussa, kertoo THL. LEHTIKUVA / Markku Ulander

STT-Lehtikuva

Lähes 135  000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään sairaalahoitoon huhtikuun 2021 lopussa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Heistä 4,6 prosenttia oli odottanut hoitoon pääsyä yli puoli vuotta.

Joulukuun lopussa yli puoli vuotta hoitoa odottaneita oli noin 7  600 henkilöä eli 5,4 prosenttia ja viime elokuun lopussa lähes 18  000 henkilöä eli 13  prosenttia.

Vuosina 2012–2019 sairaanhoitopiireissä yli puoli vuotta hoitoa odottaneita on ollut huhtikuun lopussa keskimäärin 1  000.

Sairaanhoitopiirit joutuivat viime vuonna siirtämään sairaaloiden kiireetöntä hoitoa erityisesti kevään ja alkukesän aikana koronaepidemian vuoksi. Koronavirustartuntojen pelko sai myös potilaat perumaan sovittuja hoitoaikoja. Kesän lomakausi pahensi hoitovajetta entisestään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Pitkään hoitoa odottavien määrät ovat nousseet eniten psykiatrian erikoisaloilla sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa. Poikkeuksellisesti leikkauksia tekevillä erikoisaloilla, kuten ortopediassa ja silmätaudeilla, pitkään hoitoa odottavien määrät ovat laskeneet, THL:n kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen toteaa tiedotteessa.

Pitkään hoitoa odottaneita eniten Keski-Suomessa

Yli puoli vuotta kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottaneita oli suhteellisesti eniten Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä, jossa kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odotti joka kymmenes sairaanhoitopiirin sairaaloihin odottavista.

Paras tilanne oli Etelä-Savossa, jossa yli puoli vuotta kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottaneita oli vain 0,1 prosenttia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Keskimääräinen odotusaika sairaaloihin on laskenut joulukuusta Keski-Suomen sairaanhoitopiiriä lukuun ottamatta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi