play

THL: Suomessa 113 uutta koronatartuntaa

THL:n mukaan Suomessa on raportoitu 113 uutta koronavirustartuntaa tiistaina. LEHTIKUVA / Teemu Salonen

THL:n mukaan Suomessa on raportoitu 113 uutta koronavirustartuntaa tiistaina. LEHTIKUVA / Teemu Salonen

STT-Lehtikuva

Suomessa on raportoitu 113 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1  608 tartuntaa, mikä on 1  164 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin raportoitiin 2  772 tartuntaa kahdessa viikossa.

Yhteensä Suomessa on pandemian alusta lähtien raportoitu 93  394 koronavirustartuntaa.

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut nyt 47,8 prosenttia suomalaisista eli reilut 2,65 miljoonaa ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Toisen rokoteannoksen on saanut 11,3 prosenttia eli noin 624  000 suomalaista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ensimmäisiä rokoteannoksia on näin annettu 29  497 lisää eiliseen verrattuna. Toisen annoksen saaneita suomalaisia on puolestaan nyt 16  410 enemmän kuin eilen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi