play

Suomessa 125 uutta koronatartuntaa, sairaalahoidossa 35 ihmistä

Koko epidemian aikana Suomessa on todettu noin 95 000 koronavirustartuntaa. Lehtikuva / Roni Rekomaa

Koko epidemian aikana Suomessa on todettu noin 95 000 koronavirustartuntaa. Lehtikuva / Roni Rekomaa

STT-Lehtikuva

Suomessa on raportoitu 125 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1  096 tartuntaa, mikä on 351 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin Suomessa raportoitiin 1  447 tartuntaa.

Koko epidemian aikana Suomessa on todettu noin 95  000 koronavirustartuntaa.

THL:n tilastojärjestelmän rajapinnassa oli eilen tekninen häiriö, jonka vuoksi uusien koronatartuntojen määrästä ei saatu eilen tietoa tavalliseen tapaan hieman ennen puoltapäivää. Rajapinta näytti lähtevän toimimaan uudelleen eilen iltapäivällä. Tänään tiedot uusista koronatartunnoista tulivat THL:ltä normaalisti STT:lle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi on Suomessa sairaalahoidossa 35 ihmistä. Heistä kuusi on tehohoidossa.

Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia oli keskiviikkoon mennessä ilmoitettu yhteensä 969. THL päivittää koronaan liittyvien kuolemantapausten määrän kerran viikossa keskiviikkoisin.

THL: Koronarokotteen ensimmäisen annoksen saanut 3,2 miljoonaa ihmistä

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on Suomessa saanut noin 3,2 miljoonaa ihmistä eli 57,7 prosenttia väestöstä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Rokotteen toisen annoksen on saanut noin 977  000 ihmistä. Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 17,6 prosenttia.

Rokotteen ensimmäisen annoksen saaneita on noin 19  000 enemmän kuin eilen. Toisen annoksen saaneiden määrä kasvoi 23  000 ihmisellä eiliseen verrattuna.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi