play

THL: Suomessa on todettu 138 uutta koronatartuntaa – tartuntoja todettu nyt jokaisessa sairaanhoitopiirissä

Kaikkiaan Suomessa on raportoitu jo yli 98000 koronavirustartuntaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kaikkiaan Suomessa on raportoitu jo yli 98000 koronavirustartuntaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT-Lehtikuva

Suomessa on raportoitu tänään 138 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kahden viime viikon aikana on raportoitu 2  779 tartuntaa, mikä on 1  553 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi on viimeisimpien, perjantaina raportoitujen tietojen mukaan 42 ihmistä. Heistä kahdeksan on tehohoidossa.

THL:n mukaan koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut Suomessa nyt noin 3,46 miljoonaa ihmistä eli reilut 62 väestöstä.

Ensimmäisen annoksen saaneiden määrä on noussut eilisestä noin 21  000:lla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Toisen annoksen rokotuskattavuus on puolestaan nyt hieman yli 24 prosenttia, mikä tarkoittaa noin 1,34:ää miljoonaa ihmistä. Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa yli 39  000:lla.

Koko maan ilmaantuvuusluku tasan 50

Koronaviruksen ilmaantuvuus viimeksi kuluneilta kahdelta viikolta on Suomessa 50 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Tätä edeltävillä kahdella viikolla ilmaantuvuusluku oli 22. Luvut ovat pyöristettyjä.

Suurinta ilmaantuvuus on Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella, jossa tartuntoja on 97 sataatuhatta asukasta kohden. Seuraavaksi eniten tartuntoja suhteessa väkilukuun on Uudellamaalla (82) ja Kymenlaaksossa (75).

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pienintä ilmaantuvuus on Keski-Pohjanmaalla, jossa on todettu kahden viime viikon aikana yksi tartunta. Ilmaantuvuusluku on alueella näin 1,3. Tätä edeltävien kahden viikon aikana sairaanhoitopiirissä ei todettu lainkaan tartuntoja. Alue oli pitkään ainoa laatuaan Suomessa.

Seuraavaksi vähäisintä taudin ilmaantuvuus on Länsi-Pohjan (5), Ahvenanmaan (7), Vaasan (10) ja Pohjois-Pohjanmaan (10) sairaanhoitopiireissä.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa pandemian aikana 98  082.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi