play

THL: Suomessa on todettu 673 uutta koronatartuntaa – väestöstä 45,5 prosenttia saanut molemmat rokotteet

Kahden viikon koronatartuntojen määrä on suurempi kuin edellisten kahden viikon, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kahden viikon koronatartuntojen määrä on suurempi kuin edellisten kahden viikon, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT-Lehtikuva

Suomessa on raportoitu tänään 673 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu 9  916 tartuntaa, mikä on 1  145 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa pandemian aikana 121  543.

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on Suomessa saanut noin 3,91 miljoonaa ihmistä eli 70,3 prosenttia väestöstä. Ensimmäisen rokoteannoksen saaneiden määrä on noussut eilisestä noin 19  000:lla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Toisen annoksen rokotuskattavuus on nyt 45,5 prosenttia, mikä tarkoittaa noin 2,53 miljoonaa ihmistä. Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa noin 38  000:lla.

Prosenttiluvuissa otetaan huomioon koko Suomen väestö, ei vain rokotettava väestö eli yli 12-vuotiaat.

Väestömäärään nähden tartuntoja eniten Husin alueella ja Lapissa

Koronaviruksen valtakunnallinen ilmaantuvuus on Suomessa 179 tartuntaa 100  000 asukasta kohden viimeksi kuluneilta kahdelta viikolta. Tätä edeltäviltä kahdelta viikolta ilmaantuvuusluku oli 158. Luvut ovat pyöristettyjä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suurin ilmaantuvuus väestössä on yhä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella, jossa taudin ilmaantuvuusluku on 302. Seuraavaksi eniten koronatartuntoja suhteessa asukaslukuun on Lapin (259) ja Varsinais-Suomen (190) sairaanhoitopiirien alueilla.

Vähiten tartuntoja väkilukuun suhteutettuna on puolestaan Ahvenanmaan (60), Länsi-Pohjan (64) ja Pohjois-Karjalan (65) sairaanhoitopiireissä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi