play

THL: Suomessa todettu 11 uutta omikrontartuntaa – kahdessa tapauksessa ei matkustushistoriaa tai yhteyttä aiempiin tartuntoihin

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä reilut 17 700 koronatartuntaa, mikä on vajaat 3 500 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä reilut 17 700 koronatartuntaa, mikä on vajaat 3 500 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

STT-Lehtikuva

Suomessa on todettu 11 uutta omikronmuunnoksen aiheuttamaa koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tähän mennessä Suomessa on varmistettu yhteensä 20 omikrontartuntaa.

Uudet tartunnat on THL:n mukaan todettu Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen sekä Vaasan sairaanhoitopiirien alueilla. Näiden alueiden lisäksi tartuntoja on todettu aiemmin Pohjois-Savossa.

Nyt todetuista uusista tapauksista osa liittyy aikaisemmin ilmoitettujen tapausten lähipiiriin. Tartunnoista valtaosa liittyy matkustamiseen.

Kuitenkaan kahdessa uudessa tapauksessa omikronin saaneilla ei ole matkustushistoriaa tai tiedossa olevaa yhteyttä aiempiin tapauksiin. Nämä kaksi tartuntaa ovat keskenään samaa tartuntaketjua.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Paikalliset viranomaiset kartoittavat altistuneita ja tekevät torjuntatoimia sairaanhoitopiirien alueilla.

Kolmas rokoteannos lisää suojatehoa omikronia vastaan

THL kertoo, että varmistettuja omikrontapauksia on jo yli 50 maassa eri puolella maailmaa. Alustavien tutkimusten mukaan kaksi koronarokoteannosta suojaa vain vähän omikronvariantin aiheuttamalta lievältä taudilta.

–  Alustavien selvitysten perusteella toistaiseksi ei ole kuitenkaan näyttöä siitä, että omikronvariantti väistäisi kahden rokoteannoksen antamaa suojaa vakavalta koronalta. Lisäksi Britanniassa tehtyjen tutkimusten perusteella näyttää siltä, että kolmas rokoteannos lisää suojatehoa merkittävästi lievää omikronin aiheuttamaa tautia vastaan ja siten todennäköisesti myös vakavaa tautia vastaan, kertoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Etelä-Afrikassa havaitun ja nopeasti maailmalle levinneen uuden koronavirusmuunnoksen ominaisuuksista ei ole vielä tarkkaa tutkimustietoa. Uusien virusmuunnosten syntyminen on tavallista ja kuuluu virusten normaaliin kiertoon, THL lisää.

Lähes 1 800 uutta raportoitua tartuntaa

Suomessa on raportoitu tänään 1  794 uutta koronavirustartuntaa. Viikko sitten samana päivänä uusia tartuntoja raportoitiin 1  496.

Kahden viime viikon aikana on raportoitu reilut 17  700 koronatartuntaa, mikä on vajaat 3  500 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomessa on sairaalahoidossa 287 koronapotilasta, mikä on 12 vähemmän kuin keskiviikkona. Heistä tehohoidossa on 54 potilasta, mikä on kuusi vähemmän kuin keskiviikkona.

Koko pandemian aikana Suomessa raportoitujen tartuntojen määrä on ylittänyt 200  000 rajan.

Koronavirustartuntojen valtakunnallinen ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden kahdelta viime viikolta on nyt 319. Tätä edeltäviltä kahdelta viikolta ilmaantuvuus oli 257. Luvut ovat pyöristettyjä.

Vähintään kaksi koronarokotetta ottaneita on Suomessa nyt noin 4,04 miljoonaa eli 82,6 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä.

Ainakin yhden rokotteen on ottanut vajaat 4,27 miljoonaa ihmistä eli 87,2 prosenttia samassa ikäryhmässä.

Kolme koronarokotetta ottaneita on Suomessa hieman yli yhdeksän prosenttia 12 vuotta täyttäneistä.

Uusia rajoituksia aveilta Etelä-Savoon, Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan

Etelä-Savossa kielletään yli sadan henkilön sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, kertoo Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi).

Kymenlaaksossa puolestaan kielletään kaikki sisätiloissa järjestettävät yli 50 hengen yleisötilaisuudet, kertoo Etelä-Suomen avi.

Lisäksi Etelä-Karjalassa tulee voimaan erilaisten asiakas- ja yleisötilojen käyttöä koskeva määräys lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin ehkäisemiseksi.

Vaihtoehtona rajoituksille on koronapassin käyttäminen. Rajoitukset tulevat voimaan maanantaina.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi