play

Koronarokotteen toisen annoksen saanut liki 64 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä – uusia koronatartuntoja 976

Kaikkiaan Suomessa on todettu yli 133600 koronatartuntaa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kaikkiaan Suomessa on todettu yli 133600 koronatartuntaa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT-Lehtikuva

Suomessa koronarokotteen toisen annoksen on saanut nyt 63,9 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Ensimmäisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 82,8 prosenttia.

Toisen rokoteannoksen on tähän mennessä saanut yli 3,1 miljoonaa ihmistä. Määrä kasvoi eilisestä noin 29  000:lla.

Ensimmäisen annoksen saaneita on puolestaan lähes 4,05 miljoonaa. Ensimmäisiä annoksia annettiin vuorokaudessa noin 4  600.

Hallituksen uuden koronastrategian mukaan valtakunnallisista rajoituksista ja kattavista suosituksista luovutaan, kun vähintään 80 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on rokotettu kahteen kertaan tai heillä on ollut mahdollisuus ottaa molemmat rokoteannokset.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

THL on arvioinut, että 80 prosentin rokotuskattavuus saavutettaisiin lokakuun loppuun mennessä.

Kahden viikon tartunnat jatkavat laskuaan

Suomessa raportoitiin aiemmin tänään 976 uutta koronavirustartuntaa. Luku on tavanomaista suurempi, sillä mukana on myös THL:n eilen raportoimatta jääneet tartunnat.

THL:llä oli eilen ongelmia uusien koronatapausten raportoinnissa, ja etukäteen kerrottiin tietojen täydentyvän tänään. Kyseessä oli samanlainen tilanne kuin viime viikonloppuna, jolloin THL:n järjestelmän laskenta-ajo oli myöhästynyt. Myös silloin lauantain tartuntojen määrä oli virheellisen pieni ja sunnuntain tartuntaluku tavanomaista suurempi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kahden viikon aikaiset tartunnat jatkavat yhä laskuaan. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 7  445 tartuntaa, mikä on 1  139 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Myös koronaviruksen ilmaantuvuus on valtakunnallisesti laskussa. Viimeisen kahden viikon aikana on todettu reilut 134 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden, kun edellisten kahden viikon aikana luku oli lähes 155.

Ilmaantuvuus on tällä hetkellä suurinta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) ja Vaasan sairaanhoitopiirissä. Husin alueella ilmaantuvuusluku on noin 218 ja Vaasan sairaanhoitopiirissä noin 206. Ahvenanmaalla ilmaantuvuus on pienintä, noin 13 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi