play

Uusia koronavirustartuntoja on todettu 2 079, tehohoidossa on 50 ihmistä

THL julkistaa tuoreet koronaluvut joka päivä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

THL julkistaa tuoreet koronaluvut joka päivä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT-Lehtikuva

Suomessa on todettu 2  079 uutta koronavirustartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo. Kahden viime viikon aikana raportoitu yhteensä noin 21  000 tartuntaa, mikä on yli 4  700 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

Sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi 319 ihmistä. Heistä tehohoidossa on 50, mikä on neljä enemmän kuin torstaina.

Koronavirustartuntojen kahden viime viikon ilmaantuvuus on 379 tapausta sataatuhatta asukasta kohti. Sitä edeltävien kahden viikon ilmaantuvuusluku oli noin 290. Ilmaantuvuusluku on kasvanut kahdessa viikossa lähes 90 tapauksella sataatuhatta asukasta kohden.

Yhteensä Suomessa on todettu koko pandemian aikana yli 213  000 koronavirustartuntaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ilmaantuvuus suurinta Pohjois-Pohjanmaalla

Uusia koronaan liittyviä kuolemantapauksia on varmistettu neljä. Kaikkiaan Suomessa on raportoitu 1  454 koronaan liittyvää kuolemaa.

Alueellisesti ilmaantuvuus on suurinta Pohjois-Pohjanmaalla, liki 760 tapausta sataatuhatta asukasta kohden. Pirkanmaalla vastaava luku on lähes 529 ja kolmanneksi suurin ilmaantuvuus on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, 480 tapausta sataatuhatta asukasta kohden.

Vähäisintä alueellinen ilmaantuvuus on Pohjois-Karjalassa, alle 56 tapausta. Myös Keski-Pohjanmaalla jäädään alle sataan eli lähes 95 tapaukseen sataatuhatta asukasta kohden. Itä-Savossa ilmaantuvuus on hieman alle 133 sataatuhatta asukasta kohden.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yli 13 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä saanut kolme koronarokoteannosta

Kaksi koronarokoteannosta on Suomessa saanut tähän mennessä 83,1 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, THL ilmoittaa. Se tarkoittaa noin 4,07 miljoonaa ihmistä.

Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 87,5 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä eli noin 4,28 miljoonaa ihmistä.

Kolme rokoteannosta saaneita on 13,1 prosenttia rokotettavasta väestöstä. Kolmesti rokotettuja ihmisiä on liki 642  000.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi