Tielle seisahtuneen hinausauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa Nelostiellä
Yksi ihminen kuoli, kun henkilöauto törmäsi hinausautoon ja sen kuljettajaan torstai-iltana Jyväskylässä Keski-Suomessa.
Palokan rampista alas etelään menevälle Nelostien kaistalle ajanut auto oli moottoritien suoralla törmännyt tiellä seisahtuneena olleeseen hinausautoon ja sen ulkopuolella seisoneeseen kuljettajaan.
Poliisi kertoo tiedotteessa, että 1960-luvulla syntynyt hinausauton jyväskyläläinen kuljettaja menehtyi törmäyksen seurauksena. Hinausauto oli paikalla noutamassa tiellä aiemmin ojaan päätynyttä peräkärryä.
Poliisi epäilee henkilöauton 1970-luvulla syntynyttä jyväskyläläistä kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Tiellä on 100 kilometrin nopeusrajoitus, ja tien pinta oli poliisin mukaan tapahtuma-aikaan märkä. Poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä, muttei epäile, että ylinopeudella tai alkoholilla olisi osuutta asiaan.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi