play

Tiet ovat nyt liukkaat lähes koko maassa – iljanteista ja kaljamista ei päästä aivan heti eroon

Liukas kävelytie Espoon Suvelassa 14. tammikuuta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Liukas kävelytie Espoon Suvelassa 14. tammikuuta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Keli jatkuu viikonlopun yli liukkaana lähes koko maassa, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Liukkainta on maan etelä- ja keskiosissa, joissa lämpötila seilaa ennusteen mukaan nollan molemmin puolin alkuviikkoon saakka. Erityisen liukasta on varsinkin pienemmillä teillä ja jalkakäytävillä.

–  Kelit ovat lähipäivinä hankalat autoilijoille ja jalankulkijoille. Tiet ovat nyt liukkaat aika lailla koko maassa, päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo toteaa.

–  Pohjoisessakin käytiin tuossa plussan puolella, ja tilanne on heikentynyt Lappia myöten. Siellä lämpötila ei tosin sahaa viikonloppuna niin paljon kuin muualla.

Pohjoisen lisäksi myös Itä-Suomessa ollaan lähipäivinä muuta maata tukevammin pakkasen puolella. Näin ollen tiet eivät pääse jäätymään niin liukkaiksi kuin vaikkapa etelässä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pääkallokeli syntyy sään vaihtelusta

Lumiset tiet muuttuvat vaarallisen liukkaiksi, kun lämpötila sahaa tiuhaan pakkasen ja plussan välillä. Tällaista vaihtelua on Suomessa nähty viime päivinä.

–  Pari päivää sitten föhn-tuuli-ilmiö toi Suomeen lämmintä ilmaa. Keski-Suomessa asti taisi olla viisi astetta plussaa, Sinisalo sanoo.

–  Siinä ehtivät esimerkiksi jalkakäytävät sulaa lumesta, ja vettä muodostui paljon. Kun sää sitten kylmeni, silkkaa jäätähän siitä tuli.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Runsasluminen talvi on taannut sen, että tiet ovat nyt monin paikoin peilikirkkaat. Jos sulamisen ja pakastumisen välillä on vielä ehtinyt sataa vettä, tilanne on pahentunut entisestään.

Lisää liukkautta luvassa

Iljanteista ja kaljamista ei olla meteorologi Sinisalon mukaan pääsemässä aivan heti eroon. Lähipäivien sääolosuhteet saattavat päinvastoin muuttaa tiet entistä liukkaammiksi.

Lauantaina on koko maassa vielä pitkälti pakkaspäivä, mutta sunnuntaina erityisesti etelässä ja lännessä on plussaa. Maan eteläosiin on lisäksi luvassa sunnuntain aikana vesisateita. Maanantaihin mennessä sää kuitenkin pakastuu jälleen, ja etelässä sataa mahdollisesti maanantain vastaisen yön aikana lunta jään päälle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Jos sää pysyisi pakkasella, teitä hiekoittamalla ja suolaamalla pystyttäisiin hoitamaan ongelmaa, Sinisalo sanoo.

–  Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ainakin Etelä-Suomeen on ensi viikolla tulossa nollan ympärillä seilaavaa liikettä lisää.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi