play

Lauri Tähkän syyte pakottamisesta seksuaaliseen tekoon hylättiin

Kuva: Lehtikuva

STT

Kanta-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi perjantaina muusikko Lauri Tähkän syytteen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Käräjäoikeuden tuomiosta antaman julkisen selosteen mukaan syytteessä oli kyse tapahtumista hotellihuoneessa Hämeenlinnassa lokakuussa 2022. Syytteen mukaan Tähkä oli saanut asianomistajan alistumaan seksuaalisten tekojen, kuten suutelemisen ja koskettelemisen, kohteeksi.

Syyttäjän mukaan Tähkä oli vetänyt ja tukistanut naista hiuksista sekä käyttänyt hyväkseen sitä, että tämä oli pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Syytteen mukaan nainen oli tilanteessa purrut Tähkää oikean käden sormesta.

Tähkä kiisti teon ja syytteen. Hän sanoi, ettei muistanut hotellihuoneen tapahtumia tarkasti humalatilansa vuoksi, mutta kiisti kaiken seksuaalisen tai fyysisen kanssakäymisen asianomistajan kanssa. Oikeuden mukaan Tähkä kertoi kehottaneensa asianomistajaa alatyylisesti poistumaan huoneesta, kuten asianomistajakin kertoi lopuksi tapahtuneen.

Koska kyseessä oli seksuaalirikosasia, se käsiteltiin käräjäoikeudessa suljettujen ovien takana asianomistajan yksityisyyden suojelemiseksi. Oikeudessa todisteena oli muun muassa hotellin valvontakameratallenteita sekä valokuvia hotellihuoneesta ja Tähkän käsistä. Lisäksi oikeus kuuli asianomistajaa, Tähkää sekä 16:ta todistajaa.

Kameratallenteilta näkyi, että Tähkä ja nainen menivät kahden Tähkän hotellihuoneeseen puoli viiden aikaan aamulla ja nainen poistui huoneesta noin 45 minuuttia myöhemmin.

Syytteessä väitetyllä teolla ei ollut silminnäkijöitä. Oikeuden mukaan Tähkän sormista otetuissa valokuvissa ei ollut nähtävissä jälkiä siitä, että asianomistaja olisi purrut yhtä niistä huomattavan kovaa. Myöskään asianomistajan hiusten voimakkaasta, päänahan kipeytymistä aiheuttaneesta tukistamisesta ei esitetty muuta todistelua kuin asianomistajan oma kertomus, selosteessa kerrotaan.

Oikeus katsoi, että Tähkän syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily. Asia ratkaistiin kahden tuomarin kokoonpanossa, ja siitä äänestettiin. Äänten mentyä tasan 1–1, syytetylle lievempi mielipide voitti.

Eri mieltä ollut tuomari katsoi, että asianomistaja oli kertonut tapahtumista yksityiskohtaisesti ja johdonmukaisesti eikä tämän kertomuksessa ollut noussut esille seikkoja, jotka olisivat heikentäneet sen luotettavuutta.

Tuomarin mukaan kertomusta tuki myös se, että asianomistaja oli välittömästi kertonut tapahtumista hotellin työntekijälle sekä lähettänyt poikaystävälleen viestin, jossa ilmaisi, että hänellä ei ole kaikki hyvin. Pian tapahtuneen jälkeen asianomistaja oli viestittänyt tapahtuneesta myös ystävälleen sekä kertonut siitä seuraavana päivänä äidilleen ja poikaystävälleen, oikeuden selosteessa kerrotaan.

Eri mieltä ollut tuomari ei sen sijaan pitänyt Tähkän kertomusta uskottavana. Hän huomioi, että Tähkä ei kertomansa mukaan muistanut hotellihuoneen tapahtumia ja oli kertonut esitutkinnassa tapahtumista osin eri tavoin kuin käräjäoikeudessa. Tuomari katsoi, että asianomistajan kertomuksen tueksi oli esitetty riittävästi muuta näyttöä eikä Tähkän syyllisyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Hän olisi tuominnut Tähkän kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä korvauksiin asianomistajalle.

Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, tuli tunnetuksi Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeestä. Hän on sittemmin julkaissut musiikkia sooloartistina.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi