play

Translaki annetaan eduskunnalle kuukausien viivästyksen jälkeen

Hallituksen esitys uudeksi translaiksi annetaan kuukausien viivästyksen jälkeen tänään eduskunnan käsittelyyn. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Hallituksen esitys uudeksi translaiksi annetaan kuukausien viivästyksen jälkeen tänään eduskunnan käsittelyyn. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Hallituksen esitys uudeksi translaiksi annetaan kuukausien viivästyksen jälkeen tänään eduskunnan käsittelyyn. Alun perin lakia oli tarkoitus käsitellä jo vuoden alussa, mutta sen valmistelun on kerrottu jääneen koronan jalkoihin.

Esitys sai kevään lausuntokierroksella runsaasti kritiikkiä siitä, että sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen sallitaan myös jatkossa vain 18 vuotta täyttäneille. Ikärajasta on sovittu hallitusohjelmassa.

Sukupuolen oikeudellisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötunnuksessa olevan sukupuolimerkinnän muuttamista toiseksi.

Vaatimus täysi-ikäisyydestä on myös nykylaissa, ja Suomi on saanut siitä noottia muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitealta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tämänhetkinen, vuodelta 2002 peräisin oleva translaki sisältää myös vaatimuksen siitä, että vahvistaakseen sukupuolensa toiseksi kuin mihin henkilö on syntymässä määritelty, hänen on esitettävä lääketieteellinen selvitys siitä, että hänet on steriloitu tai että hän on muusta syystä lisääntymiskyvytön. Uudessa laissa esitetään tästä sterilisaatiovaatimuksesta luopumista.

Uuden translain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi