play

Tukes tutkii Järvenpään maanantaisen kemikaalionnettomuuden, jossa kaksi työntekijää joutui sairaalaan

Poliisi eristi aluetta maanantaina Järvenpäässä kemikaalivuodon jälkeen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Poliisi eristi aluetta maanantaina Järvenpäässä kemikaalivuodon jälkeen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT-Lehtikuva

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ryhtyy tutkimaan Järvenpäässä maanantaina tapahtunutta kemikaalionnettomuutta, jossa loukkaantui kaksi työntekijää.

Onnettomuus sattui Kierto Ympäristöpalvelut -nimisen yrityksen tiloissa, ja kaksi kemikaalille altistunutta yrityksen työntekijää vietiin sairaalaan.

Tukesin mukaan onnettomuuskohteessa varastoidaan, käsitellään tai toimitetaan edelleen eteenpäin käsiteltäväksi teollisuudesta tulevaa vaarallista kemikaalijätettä. Maanantaina tarkoitus oli neutraloida sekahappojätettä kalkkimaidolla, mutta happojätettä pumpattiinkin väärään reaktoriin, jossa oli suolasakkaa. Happo reagoi sakan kanssa aiheuttaen myrkyllistä kaasua ja happohöyryä. Vuoto pääsi ulos reaktorista, jolloin työntekijät altistuivat kemikaalille.

Tukesin alustava arvio on, että kyse oli työvirheestä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tukes nimitti torstaina tutkintaryhmän selvittämään tapahtunutta tarkemmin. Tavoitteena on selvittää muun muassa onnettomuuteen vaikuttaneet tekijät sekä yrityksen toimintaa ja varautumista onnettomuustilanteisiin. Tukes kehottaa jätekemikaaleja eteenpäin lähettäviä yrityksiä myös omatoimisesti arvioimaan nykyisiä menettelyjään.

Tutkinnassa tehdään yhteistyötä viranomaisten kanssa. Tutkintaryhmän raportin ja suositusten on määrä valmistua 30. tammikuuta mennessä.

Poliisilla on tapauksesta käynnissä oma tutkinta, jossa selvitetään muun muassa, onko asiassa syytä epäillä rikosta.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi