play

Tutkija: Ennakkoäänet yllättävän tasan kolmelle suurelle – "Jonkinlainen paluu menneisyyteen, pitkään totuttiin kolmen suuren aikaan"

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin aluevaalien tulosillassa Kuntatalolla Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin aluevaalien tulosillassa Kuntatalolla Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT-Lehtikuva

Ennakkoäänestyksen tuloksessa yllätti kolmen kärjen tasaisuus, arvioi yliopistotutkija Jenni Karimäki Helsingin yliopistosta.

–  Perinteiset isot puolueet – kokoomus, SDP ja keskusta – ovat nyt tässä vaiheessa omilla prosenttiluvuillaan, Karimäki sanoo STT:lle.

Karimäen mukaan kyseessä on myös jonkinlainen paluu menneisyyteen.

–  Pitkään totuttiin kolmen suuren aikaan, mutta katsotaan tasoittuuko se.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Keskusta menestyy ennakkoäänissä

Kärki voi vielä muuttua vaalipäivän aikana.

–  Perinteisesti keskustan kannattajat ovat olleet innokkaita ennakkoäänestäjiä, ja sitten tulos on ehkä vähän heikentynyt, Karimäki sanoo.

Toisaalta hän muistuttaa, että tämä skenaario ei toteutunut viime vuoden kuntavaaleissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ennakkoäänien perusteella keskusta näyttäisi nousevan odotetusti kärkeen Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomen hyvinvointialueilla, kun taas muut puolueet ovat suositumpia eteläisessä Suomessa ja länsirannikolla.

Perussuomalaiset ja vihreät eivät keränneet ennakkoääniä

Muuten ennakkoäänestyksen tulos on Karimäen mukaan aika lailla yhtenäinen suhteessa ennakkoon tehtyihin kannatusmittauksiin ja arvioihin puolueiden potentiaalisesta menestyksestä.

–  Edellisiin kuntavaaleihin ja eduskuntavaaleihin nähden eniten ovat alisuorittamassa vihreät ja perussuomalaiset.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vihreiden ja perussuomalaisten kohdalla ratkaisevaa on se, kuinka hyvin vaalikampanjan loppukiri on saanut heidän äänestäjiään liikkeelle vaalipäivänä.

Kokoomus hyötyy oppositioasemasta, perussuomalaiset ei

Karimäki ei usko, että puolueiden asema hallitus- ja oppositioasetelmat näyttelisivät kovin suurta roolia ennakkovaalien tuloksessa.

Hänen mukaansa kokoomukselle näyttäisi olevan hyötyä sen oppositioasemasta, mutta toisen suuren oppositiopuolueen perussuomalaisten kohdalla näin taas ei ole.

Tämän takana Karimäki uskoo olevan sen, että ennen vaaleja on keskusteltu ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspalveluista.

–  Ajattelisin, että tämä näyttelee isompaa roolia kuin valtakunnanpoliittinen hallitus-oppositioasema.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi